Antti Kurvinen aloittaa tulevalla viikolla maa- ja metsätalousministerinä. Hän kertoo välttävänsä kuitenkin jonkin aikaa kontakteja koronatartuntansa vuoksi. Kurvinen kuvattuna keskustan puoluevaltuuston yhteydessä järjestetyssä toritapahtumassa Vaasassa kaksi viikkoa sitten lauantaina. (Kuva: Jari Laukkanen)
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) on saanut koronavirustartunnan. Kurvinen kertoo toistaiseksi oireettomasta tartunnastaan Facebook-sivullaan.
– Korona tavoitti sitten minutkin. Olen saanut positiivisen tuloksen koronatestistä. Oireita ei ole ja rokotukset ovat kunnossa. Tarkkailen oloani ja vältän viikonvaihteessa kontakteja saamieni ohjeiden mukaisesti, ministeri kirjoittaa.
Kurvinen siirtyy ensi viikolla maa- ja metsätalousministerin tehtävään eduskunnasta vaalikauden lopussa pois jättäytyvän Jari Lepän tilalle. Uutena keskustan ministeriryhmään Kurviselta jäävään pestiin nousee puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen.
Korona tavoitti sitten minutkin. Olen saanut positiivisen tuloksen koronatestistä. Oireita ei ole ja rokotukset ovat…