Metsähallitus: Hukkajoen kunnostustyöt saatu päätökseen – siirrettyjen raakkujen kohtalon näkee vasta talven jälkeen
Metsähallituksen mukaan välittömät toimet raakkujen pelastamiseksi Kainuun Suomussalmen Hukkajoella on saatu päätökseen.
– Voi sanoa, että (Hukkajoki) taputeltiin toissa päivänä maanantaina, toimme sieltä tavarat pois. Tilanne on siellä se, että on tehty se, mikä on tehtävissä, Metsähallituksen projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta kertoi Metsähallituksen tiedotustilaisuudessa.
Metsähallitus arvioi edelleen, että raakkuja on kuollut tuhansia.
Erittäin uhanalaisia raakkuja eli jokihelmisimpukoita kuoli metsäyhtiö Stora Enson korjuutyömaalla Hukkajoella, kun joen yli ajettiin toistuvasti metsätyökoneilla. Tapaus tuli ilmi elokuun loppupuolella.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Metsähallitus kertoo, että myös sitä kuullaan tutkinnassa.
Lisäksi toisessa Stora Enson raakkukohteessa on Kainuun ely-keskuksen mukaan tapahtunut luonnonsuojelulain vastaista toimintaa. Metsähallitus kertoo, että sillä ei ole ollut tapauksessa roolia.
Luhta kertoi, että siirretyistä raakuista osa on noussut jaloilleen, mutta niiden lopullinen kohtalo selviää vasta talven jälkeen. Siirrettyjen raakkujen tilaa on Metsähallituksen mukaan vaikea arvioida, koska ne ovat sekaisin yläjuoksulla elävien raakkujen kanssa ja joki on 15 metriä leveä.
Raakkuja on siirretty vahingoittuneen alueen yläpuoliselle alueelle noin 400 metrin matkalle.
– Raakkujen kuoleman tai kuolemattomuuden näkee oikeastaan vasta ensi talven jälkeen, jolloin seuraamme sitä, että kuinka paljon alapuoliselle alueelle ilmestyy kuoria, Luhta kertoo.
Metsähallitus ei ole onnistunut poistamaan joen pohjaan valunutta, pohjan peittävää hienoainesta.
Metsähallitus kertoo tiedotustilaisuudessaan seuraavansa joen tilannetta myös jatkossa.
– Me käymme siellä toki nyt syksyn aikana, kun vain ehdimme. Eri viranomaisten ja eri tahojen välistä yhteistyötä, nyt kun välittömät toimet on saatu tehtyä, jatketaan, Luhta sanoo.
Joella mitataan esimerkiksi sen pohjan hapekkuutta.