Marja Nykänen: Suomen Pankkiin pyrkiminen luonteva jatko työuralle
Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi nimitetty Marja Nykänen päätti hakea tehtävää, koska näki sen luontevana jatkumona työlle, jota hän on tehnyt sekä yksityisellä pankkisektorilla että Finanssivalvonnassa.
Finanssivalvonnan apulaisjohtajana Nykänen on tehnyt tiiviisti töitä Suomen Pankin kanssa.
– Koin, että tämä voisi olla taas yksi askel rakentaa uutta ja laajentaa omaa osaamista, Nykänen sanoi.
Hän kertoi siirtyneensä samaan tapaan aikanaan pankista Finanssivalvontaan, koska näki, että työpaikan vaihto laajentaisi hänen osaamistaan.
Nykänen aloitti työuransa pankkilakimiehenä pienessä uusmaalaisessa säästöpankissa 1980-luvun lopulla.
Kun hän palasi äitiyslomalta töihin, oli pankkikriisi pahimmillaan. Sen aikana hän siirtyi töihin Kansallispankkiin, joka muuttui ensin Meritaksi ja myöhemmin Nordeaksi.
Pankkiurallaan hän erikoistui yritysrahoitukseen ja luotonantoon.
Viimeiset viisi vuotta Nordeassa hän johti konsernin luottovalvontayksikköä, joka seurasi luotonantoa kaikissa maissa.
Uran alkuvaihetta leimannut pankkikriisi on jäänyt mieleen.
– Jälkikäteen voi ajatella että oli mielenkiintoista, mutta kyllä se silloin oli raskasta aikaa sekä pankeille, henkilökunnalle että erityisesti pankkien asiakkaille.
– Minä olen sitä mieltä, että suomalaiset pankit ovat pärjänneet tässä nykyisessä kriisissä hyvin sen takia, että ihmisten takaraivossa ja dna:ssa on vielä se kokemus kriisistä.
Kriisikokemus on Nykäsen mielestä hyvä pitää muistissa.
– Virheillä on tapana toistua pankkisektorilla.
Nykäsen viisivuotinen toimikausi Suomen Pankissa alkaa helmikuun alussa.