Mahdollinen alueloukkaus Porvoon edustalla – Ei vaaraa sivullisille
Porvoon edustalta ranta-alueelta on löydetty miehittämätön drooni, jota tutkitaan mahdollisena alueloukkauksena. Asiasta kertoo puolustusministeriö.
Droonin löysi ministeriön mukaan kansalainen. Alustavien tietojen mukaan kyseessä on kartoituskäyttöön tarkoitettu lennokki, josta ei aiheudu vaaraa sivullisille.
Puolustusministerin, kokoomuksen Antti Häkkäsen mukaan Rajavartiolaitos ja poliisi ovat aloittaneet tutkinnan tapauksesta.
Myös Rajavartiolaitos kertoo aloittaneensa esiselvityksen mahdolliseen alueloukkaukseen liittyvästä tapahtumasta Suomenlahdella.
Rajavartiolaitoksen mukaan sivullinen teki ilmoituksen tunnistamattomasta, miehittämättömästä ilma-aluksesta tiistaina. Ilmoituksen mukaan ilma-alus oli löytynyt rantakivikosta Pellingin saaristossa.
Rajavartiolaitoksen partio vahvisti havainnon.