Liitot: Yksityisen sosiaalipalvelualan palkat nousevat yli yleisen linjan

Tänä vuonna 2 prosenttia ja vähimmäispalkkoihin 0,8 prosenttia lisää – ensi vuoden korotukset vielä auki
Sote

Yksityisen sosiaalipalvelualan palkat nousevat yli yleisen linjan ja yli kunta-alan järjestöjen sopiman palkkaraamin ensimmäisen vuoden tason. Juhannuksen alla syntyneen ja torstaina vahvistetun sopimuksen sisällöstä kertoivat työntekijäpuolta edustavat Super, Tehy ja Erto.

Yleiskorotus on 2 prosenttia ja se astuu voimaan syyskuun alussa. Samalla vähimmäispalkkatasoja korotetaan 0,8 prosenttia.

Työantajapuolta edustava Hyvinvointiala Halin mukaan sopimuksella pidetään kiinni toimialan pitkäaikaisesta kehittämisestä ja alan vetovoiman säilyttämisestä.

Ensi vuoden palkankorotuksista sovitaan myöhemmin. Jos sopua ei synny, voidaan sopimus irtisanoa huhtikuun loppuun mennessä. Palkkaratkaisun toista vuotta neuvoteltaessa saattaa kunta-alan ratkaisu olla jo tiedossa.

–  Peruspalkkatason nostaminen, perusteettomien palkkaerojen kurominen kunta-alaan sekä työolojen parantaminen olivat merkittäviä tavoitteita näissä neuvotteluissa, sanoi Superin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola tiedotteessa.

Ratkaisuun sisältyy tekstimuutoksia. Viikonloppuvapaita lisätään ja hälytyskorvauksia korotetaan 40 prosenttia.

–  Hoitajapulaa ei ratkaista ilman merkittäviä parannuksia palkkoihin ja työoloihin. Neuvottelut olivat pitkät ja haastavat, ja haasteet työvoimapulan osalta jatkuvat edelleen, sanoi Tehyn juristi Mirja Kinnunen tiedotteessa.

Erton lakimies Camilla Heikkinen luonnehti työoloihin saatuja parannuksia merkittäviksi.

Sopimuksen piirissä on yli 30  000 työntekijää.