Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vanhenemisaika haluttaisiin poistaa – rikosoikeuden professori näkee asiassa käytännön ongelmia

Raiskauskriisikeskus Tukinainen vaatii, että lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista poistettaisiin vanhenemisaika. Tukinaisen mukaan uhrit käsittelevät lapsuudessa koettua seksuaalista väkivaltaa usein vasta aikuisena, jolloin rikokset ovat jo voineet vanheta rikosoikeudellisesti.

–  On paljon henkilöitä, joille on lapsuudessa tapahtunut kaikenlaista, mutta vaikutukset tulevat tarkempaan käsittelyyn vasta vanhemmalla iällä, kun ollaan nuoria aikuisia tai jopa keski-iässä, kertoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki.

–  Noin puolet meihin yhteyttä ottavista on sellaisia, joiden kokemukset ovat lapsuudesta 20–30 vuoden takaa, hän lisää.

Oikeusministeriö asetti vuonna 2019 työryhmän valmistelemaan seksuaalirikoslain kokonaisuudistusta. Viime vuonna lausuntokierroksella ollut mietintö sai runsaasti kritiikkiä. Oikeusministeriön mukaan hallituksen on määrä antaa eduskunnalle esitys uudistuksesta alkuvuodesta 2022.

Heinjoen mukaan oikeusprosessilla on iso osa lapsena seksuaalista väkivaltaa kokeneiden toipumisessa.

–  Toipumisen näkökulmasta sillä on osuutensa, että oikeudellisesti katsotaan, millainen se juttu on, tekijät saavat teostaan asiaankuuluvat rangaistukset ja kantavat siitä myös vastuun. Meidän näkökulmastamme toipuminen ja rikosprosessi menevät ikään kuin käsi kädessä.

Myös syyskuussa alulle laitettu kansalaisaloite vaatii lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten muuttamista vanhentumattomiksi. Tukinainen ei ole perustanut kansalaisaloitetta, vaan sen ovat tehneet yksityishenkilöt. Aloitteen mukaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhenemisaika on Suomessa lyhyt verrattuna useisiin länsimaihin.

Vuoden 2006 lakimuutoksen myötä lapsiin kohdistuvien vakavimpien seksuaalirikosten syyteoikeus vanhenee Suomessa aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Lievemmässä rikoksessa eli lapsen houkuttelemisessa seksuaalisiin tarkoituksiin syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 23 vuotta.

Myös Tukinaisen kannanotossa vedotaan siihen, että lakimuutoksella seurattaisiin pohjoismaista oikeuskäytäntöä.

–  Pohjoismaissa on nyt kiinnitetty vanhenemisaikoihin huomiota, joissain maissa rikokset vanhenevat vasta, kun uhri täyttää 30 vuotta. Rikos ei näissäkään vanhene, jos on tapahtunut yhdyntä, sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö, juristi Riitta Silver.

Silver käyttää esimerkkinä länsinaapuria.

–  Ruotsissa tehtiin viime vuonna muutos juuri tähän, että lapsiin kohdistuvat sukupuoliyhteyden sisältävät raiskaukset on säädetty vanhentumattomaksi, kun tekijänä on vanhempi henkilö. Siellä on se poikkeus, että jos tekijä on alle 21-vuotias, vanhentumisaikoja noudatetaan.

Ajatus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten muuttamisesta rikosoikeudellisesti vanhentumattomiksi ei saa vihreää valoa Lapin yliopiston rikosoikeuden professorilta Minna Kimpimäeltä. Varauksetonta kannatusta ei anna myöskään Turun yliopiston prosessioikeuden professori Johanna Niemi.

Niemi huomauttaa, että Suomessa ei ole vielä nähty vaikutuksia, joita vuoden 2006 muutos tuo tullessaan. Tämä johtuu siitä, että lakimuutos koskee vain sen jälkeen tehtyjä tekoja, sillä lainsäädäntö ei voi tulla takautuvasti voimaan.

Professori Kimpimäki huomauttaa Suomen rikoslainsäädännön lähtökohdan olevan, että kaikki rikokset vanhentuvat lukuun ottamatta rikoksia, joista säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus. Käytännössä tämä tarkoittaa murhaa.

–  Muutkin hyvin vakavat rikokset vanhentuvat, joten sieltä olisi aika vaikeaa erottaa pelkästään ne lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Sitä pohdintaa pitäisi sitten tehdä yleisemmällä tasolla, Kimpimäki sanoo.

Käytännön syyt ovat painavin tekijä Kimpimäen vastustukselle.

–  Nämä Suomessa käydyt kaukaisia tapahtumia koskeneet murhaoikeudenkäynnit ovat osoittaneet, kuinka vaikeaa rikosten toteen näyttäminen on vuosikymmenten jälkeen. Seksuaalirikokset ovat jo normaaleissa olosuhteissa ja pian tapahtuneen jälkeen käsiteltynä haastavia näyttää toteen. Vaikeudet vain korostuisivat, kun puhutaan vuosikymmeniä aiemmin tehdystä teosta, Kimpimäki sanoo.

–  Pelkkä uhrin sana ei riitä näytöksi, vaikka se olisi uskottava ja vakuuttava. Aina pitää olla sitä tukevaa näyttöä.

Kimpimäki toteaa, että myöskään todistajat eivät todennäköisesti voisi vuosikymmenten jälkeen kertoa asioista sillä tarkkuudella, että se toimisi tukevana näyttönä. Myös puolustuksen olisi haasteellista vastata syytteeseen, joka koskee vuosikymmenten takaisia tapahtumia, hän arvioi.

–  En tiedä, kenen etua palvelisivat oikeudenkäynnit, jotka olisivat käytännössä kaikille haastavia, pitkiä, raskaita ja johtaisivat näytön puuttuessa hylkäävään tuomioon.

Professori Niemi ei usko, että lapseen kohdistuvien seksuaalirikosten muuttaminen rikosoikeudellisesti vanhentumattomiksi vaikuttaisi rikosprosessien määrään.

–  Monelle uhrille on varmasti tärkeämpää, että saa terapiaa ja ammattilaisen kanssa työstää läpi ne asiat kuin se, että lähtee hyvin vaikeaan rikosprosessiin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että joillekin rikosprosessi voi olla todella tärkeä asia, vaikka rikoksesta on kulunut jo hyvin pitkä aika, Niemi pohtii.

–  Nykyistä pidempi vanhentumisaika voisi olla jopa yleiseltä kannalta tärkeää, jos on esimerkiksi tekijä, jolla on ollut paljon uhreja, mutta kukaan ei ole pystynyt tapahtumien aikaan viemään asiaa eteenpäin rikosprosessissa.

Niemi ja Kimpimäki eivät myöskään usko, että muutos lisäisi kyseisistä rikoksista annettujen tuomioiden määrää.

–  Tietysti voi olla, että on jokin yksittäinen poikkeustapaus, jossa riittävä näyttö löytyisi, mutta varmastikaan tuomiot eivät suuressa mittakaavassa lisääntyisi, Kimpimäki sanoo.

Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille, heidän läheisilleen ja uhrien parissa työskenteleville.