Lännen Media: Yhdysvallat kirjelmöi EU:lle epäreiluna pitämästään puolustusyhteistyöstä

EU

Yhdysvallat vaatii nykyistä parempaa pääsyä EU:n puolustusyhteistyön hankkeisiin ja on lähestynyt EU:ta asiassa kirjeellä, kertoo Lännen Media.

Lännen Media on saanut haltuunsa kirjeenvaihtoa, joka paljastaa Yhdysvaltojen kokevan, että EU:n oma pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) ja puolustusrahasto kilpailevat amerikkalaisten puolustusteollisuuden yritysten kanssa tarpeettomasti ja epäreilusti.

25 EU:n jäsenmaata ilmoitti joulukuussa 2017 osallistuvansa PRY:hyn, jossa jäsenmaat pyrkivät yhdistämään puolustusteollisuuden tuotekehitystä.

Komissio tukee kehityshankkeita 500 miljoonalla vuosina 2019–2020.

Yhdysvallat lähetti toukokuussa EU:lle kirjeen, jossa yhteistyökuviota luonnehditaan päällekkäiseksi Nato-yhteistyön kanssa.

Yhdysvallat on kirjeen lähettämisen jälkeen uhannut jopa lopettaa aseiden viennin Eurooppaan, jos amerikkalaiset yritykset eivät pääse kehityshankkeisiin mukaan paremmin ehdoin.

EU:n vastauksessa Yhdysvalloille 16. toukokuuta painotettiin, että tietyin ehdoin yrityksillä on yhä mahdollisuus osallistua EU-puolustuksen yhteistyöprojekteihin ja saada EU:lta rahoitusta.

Patenttien tosin pitää pysyä Euroopassa, mitä Yhdysvallat pitää esteenä todelliselle yhteistyölle.