Kysely: Briteillä ja saksalaisilla selkeä näkemys Elon Muskin poliittisista vaikutusyrityksistä
Yli 70 prosenttia briteistä ja saksalaisista suhtautuu negatiivisesti Tesla-miljonääri Elon Muskin pyrkimyksiin vaikuttaa maiden politiikkaan, kertoo brittilehti Guardianin YouGov-tutkimuslaitoksella teettämä tuore kysely.
Sähköautoyhtiö Teslan, avaruusalan yrityksen Space X:n ja viestipalvelu X:n omistaja Elon Musk on hyökännyt sosiaalisessa mediassa muun muassa Britannian pääministeri Keir Starmeria, Saksan liittokansleri Olaf Scholzia ja heidän johtamiaan hallituksia vastaan.
Valtaosa kyselyyn vastanneista pitää Muskin toimintaa mahdottomana hyväksyä ja uskoo, ettei Musk tiedä paljoakaan Britannian tai Saksan tilanteesta.
Kyselyssä haastateltiin yli 2 200 ihmistä molemmista maista. Vain 13 prosenttia vastaajista näki Muskin interventiot maiden politiikkaan hyväksyttävinä. 69 prosenttia briteistä ja 73 prosenttia saksalaisista oli päinvastaista mieltä.
Vain viidennes kyselyyn vastanneista katsoi, että Muskilla on hyvä tietämys Britannian ja Saksan politiikasta. 63 prosenttia arvioi, että hänen tietämyksensä on vähäistä tai olematonta. Sama osuus vastanneista katsoi, että hän oli yhtä tietämätön Euroopan asioista ylipäätään.
54 prosenttia vastaajista ei pitänyt tärkeänä, että heidän hallituksensa pitäisivät yllä hyviä suhteita Muskiin. Noin 50 prosenttia katsoi, että paras vaihtoehto olisi jättää Musk täysin huomiotta. Vain viidennes uskoi, että Muskilla olisi suurta vaikutusta maiden politiikkaan.
Poikkeuksen vastaajissa muodostivat saksalaisen äärioikeistopuolueen AfD:n ja brittiläisen maahanmuuttovastaisen Reform UK -puolueen kannattajat.
70 prosenttia AfD:n kannattajista suhtautui Muskiin myönteisesti, kun muiden saksalaispuolueiden kannattajien osalta lukema oli 20 prosenttia.
Reform UK -puolueen kannattajista 47 prosenttia Muskiin suhtautui myönteisesti, kun Britannian konservatiivipuolueen kannattajista näin ajatteli 26 prosenttia ja työväenpuolueen sekä liberaalidemokraattien kannattajista vain 4−5 prosenttia.
Enemmistö kyselyyn vastanneista piti myös Muskin sekaantumista Yhdysvaltain politiikkaan mahdottomana hyväksyä.
Musk rahoitti viime marraskuun presidentinvaaleissa republikaanien ehdokasta Donald Trumpia ja hyödynsi omistamaansa viestipalvelu X:ää kampanjoidessaan tämän puolesta.
Trumpin voitettua vaalit Muskista on tullut osa tulevan presidentin lähipiiriä. Trump nimitti hänet johtamaan uutta DOGE-virastoa (Department of Government Efficiency), jonka tehtävänä on tehostaa maan hallintoa.
Saksassa Musk on herättänyt huomiota julistaessaan viikkoja ennen maan parlamenttivaaleja, että vain AfD voi pelastaa Saksan. Hän myös kutsui liittokansleri Olaf Scholzia ”epäpäteväksi hölmöksi” ja presidentti Frank-Walter Steinmeieria ”demokratianvastaiseksi tyranniksi”.
Livelähetyksessään X-viestipalvelussa hän ylisti AfD:n johtajaa Alice Weideliä.
Britanniaa Musk on kutsunut ”tyrannimaiseksi poliisivaltioksi” ja vaatinut pääministeri Keir Starmerin vangitsemista väitettyään tätä ”osalliseksi massaraiskauksiin”. Hän on myös pyytänyt kuningas Charlesia hajottamaan Britannian parlamentin.