Kylmässä sodassa padottiin kommunismia, nyt Venäjää – Tutkija: Putin näkee Itä-Euroopan maat dominopalikoina
Kaikki tietävät dominoefektin. Kun jonoon asetetuista palikoista kaataa ensimmäisen, kellahtaa koko rivi hiljalleen kumoon.
Tämä sangen yksinkertainen idea määritteli vuosikymmenten ajan myös kansainvälistä politiikkaa.
Termin dominoteoria keksi Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower. Hän esitteli näkemyksensä Kaakkois-Aasian liittolaismaita koskevassa puheessaan 7. huhtikuuta 1954. Tapauksesta on kulunut nyt tasan 70 vuotta.
Eisenhowerin mukaan maailmaa uhkasi kommunismin vaara. Jos kommunistit saisivat vallan jossakin maassa, kaatuisivat sen alle myös pian naapurimaat yksi toisensa jälkeen kuin dominopalikat ikään.
Näkemys liittyi kylmän sodan ajan valtapeliin, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat jatkuvasti napit vastakkain.
Dominoteoriasta tuli Yhdysvaltain ulkopolitiikan ohjenuora. Se vei jenkkejä Vietnamiin, Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan, milloin minnekin maailman kolkkaan, ettei kommunismi vain leviäisi. Yhdysvalloista tuli maailmanpoliisi, joka keräsi paljon myös vihamiehiä.
70 vuotta Eisenhowerin teoriaa myöhemmin ei puhuta enää kommunismista, mutta Ukrainasta sitäkin enemmän.
Länsivallat ovat tukeneet Venäjän brutaalin hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa jättimäisillä summilla. Ja tukea tarvitaan yhä.
Yksi useimmin kuultuja perusteluja Ukrainan tukemiselle on ollut se, että jos Venäjä saavuttaa tavoitteensa Ukrainassa, presidentti Vladimir Putinin seuraavia kohteita ovat Moldova, Baltian maat ja monet muut sen rajavaltiot. Suomikin ehkä jossain vaiheessa.
Kuin dominopalikat monet Euroopan itsenäiset valtiot saattaisivat kaatua Venäjän operaatioiden alle.
Erityisen ahkerasti näkemystä on viljellyt Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyrkiessään vakuuttamaan maailman johtajat aseavun kiireellisyydestä.
Dominoteoria vaikuttaa siis palanneen maailmanpolitiikan keskiöön. Hieman eri kontekstissa, mutta kuitenkin.
– On se palannut näyttämölle, historian professori Antero Holmila Jyväskylän yliopistosta vahvistaa Suomenmaalle.
Holmila on perehtynyt laajasti Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan sekä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.
Sanoessaan dominoteorian palanneen Holmila korostaa puhuvansa siitä eräänlaisena yleismaailmallisena ajattelumallina, jossa ulkopuolisen vihollisen vaikutusvalta leviää laajalle, jos ei itse tee mitään.
Holmilan mukaan dominoteorian kaltainen ajattelu nousi kylmän sodan jälkeen esiin Yhdysvalloissa jo vuonna 2014, kun Venäjä valtasi Krimin. Etenkin asiantuntijapiireissä pohdittiin, pitäisikö Yhdysvaltojen tukea Ukrainaa aseellisesti hyvin vahvasti, jottei konflikti leviäisi.
Mutta samaa dominoteorian keinoa voidaan käyttää myös käänteisesti, päinvastaisesta näkökulmasta.
Niin tekee muun muassa Putin. Hänen retoriikassaan Yhdysvallat on saanut höynäytettyä aivan liian monet Euroopan maat puolustusliitto Naton suojiin.
– Putinin koko ajattelu perustuu siihen, että Itä-Euroopan dominopalikat ovat kylmän sodan jälkeen kaatuneet yksi kerrallaan länteen. Ukraina on siinä ajattelussa se viimeinen kaatuva palikka. Venäjän pitää estää se, muuten maa on vaarassa tulla itsekin kaadetuksi, Holmila sanoo.
Dominoteoriasta onkin Holmilan mukaan tullut poliittisen kamppailun väline, jota käytetään nykyään täysin vastakkaisiin tarkoitusperiin.
Erityisen hyvin se soveltuu suurvaltojen etupiiriajattelun pönkittämiseen, jossa pienemmät valtiot nähdään eräänlaisessa statistin roolissa.
Holmilan mukaan dominoteorian suosio perustuu sen yksinkertaisuuteen. Se on mustavalkoinen ja helppo selitysmalli, jolla voi korostaa vihollisen uhkaa.
Alkuperäisestä dominoteoriasta on myös tullut kiistanalainen aihe, johon viitataan aina toisinaan etenkin Yhdysvalloissa.
Holmilan mukaan etenkin isolationististen republikaanien keskuudessa dominoteoriaan viitataan usein suurena yhdysvaltalaisen ulkopolitiikan epäonnistumisena.
Yhdysvallat joutui vetäytymään Vietnamin sodasta, mutta siitä huolimatta maailma ei muuttunut. Yhdysvaltain strategiset intressit ja kansallinen turvallisuus eivät myöskään olleet mitenkään kiinni Vietnamin tilanteesta.
– Näillä argumenteillä on sitten helppo sanoa, etteivät Yhdysvaltain kansalliset intressit ole kiinni myöskään siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa, Krimillä tai Moldovassa.
Holmilan mukaan republikaanit eivät ole kritiikissään täysin väärässä. Dominoteoria tai sitä seurannut patoamisen aikakausi eivät olleet Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa mitään yksioikoisia menestystarinoita. Aasian ohella karvaita tappioita tuli myös Afrikassa.
Maalaillut uhkakuvat eivät myöskään toteutuneet sellaisenaan. Vietnamin ja Pohjois-Korean kaltaiset esimerkit osoittavat, etteivät kommunistien valtaan ajautuneet maat joutuneet suoraan Moskovan käsikassaroiksi.
Dominoteorian epäonnistumisilla ei kuitenkaan voi suoraan perustella Ukrainan tukemisen lopettamista, Holmila näkee. Kylmän sodan opetukset eivät käy sellaisenaan tämän päivän maailmaan.
Hän huomauttaa, että asiantuntija-arviot ovat melko yksimielisiä siitä, että Ukrainan luhistumista seuraisi jollain aikavälillä eräänlainen dominoefekti, jossa Venäjä ottaisi kohteekseen jonkin toisen rajanaapurinsa.
– Se on ihan varteenotettava ja hyvin todennäköinenkin skenaario. Uskon siihen vahvasti. Tämän päivän dominoteorialla on siis myös katetta.
Holmilan mukaan Ukrainan tukemisen tärkeys ymmärretään Yhdysvalloissa hyvin laajasti lukuunottamatta presidentiksi jälleen pyrkivää Donald Trumpia ja hänen kannattajakuntaansa.
Kommunismin pelon lietsominen ja Vietnamin sotaan osallistumisen hyväksyttäminen vaativat aikanaan vallanpitäjiltä paljon enemmän työtä, koska ne olivat abstraktimpia asioita.
– Ukrainan tukemista ei jouduta myymään niin paljon ihmisille. Suvereenin valtion rajojen loukkaaminen nähdään vakavana asiana. Hyvä vastaan paha -taistelu näyttäytyy Ukrainassa myös selkeämmin.