"Kyllä lyötiin ihan kunnolla" – Sipilä vahvistaa MTV Uutisille joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi
Ex-pääministeri, kansanedustaja Juha Sipilä (kesk.) kertoo MTV Uutisille joutuneensa väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Eduskuntatalon edessä viime viikon torstaina.
– Tulin palaverista, ja kimppuun käytiin nyrkein, Sipilä avaa tapahtumien kulkua.
– Kyllä lyötiin ihan kunnolla. Nyrkein käytiin päälle.
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kuvailee selkkausta ”animaaliseksi reaktioksi”.
– (Henkilö) tulee vastaan suojatiellä ja sitten sitä pitää tönäistä ja alkaa soittamaan suuta, Savola kommentoi Iltalehdelle.
Sipilä itse ei halua kommentoida sitä, aiheutuiko välikohtauksesta fyysistä vahinkoa.
Tapahtuneesta on tehty rikosilmoitus poliisille.
Sipilä korostaa fyysisen koskemattomuuden olevan tärkeä asia jokaiselle ihmiselle.
– Minusta olisi nyt tärkeää se, että ylipäätänsä ihmisillä poliittisessa keskustelussa säilyisi maltti. Somen vihapuheesta ei ole hirveän pitkä matka tekoihin.
– Nyt pitäisi olla malttia ihmisillä. Demokratia on niin äärimmäisen kallis asia, että sitä kannattaa meidän kaikkien puolustaa, että suomalaisen yhteiskunnan perusta pysyy kunnossa, keskustan entinen puheenjohtaja vetoaa.
Eduskuntatalon edustalla tapahtunut hyökkäys on tuomittu laajasti.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) näkee, että kansanedustajaan kohdistunut väkivaltainen teko on loukkaus paitsi yksilöä myös koko eduskuntaa kohtaan.
Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoo olevansa syvästi järkyttynyt Sipilään kohdistuneesta väkivallasta.
– Meillä kaikilla on vastuu yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, hän muistuttaa.
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) puolestaan korostaa, että edustajien fyysinen koskemattomuus on tärkeä osa uskottavaa demokratiaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen vaatii loppua henkilöihin kohdistuvalle vihanlietsonnalle.
– Pahat sanat johtavat pahoihin tekoihin.
Juttua täydennetty Antti Kurvisen kommenteilla klo: 16:45.