Kuljetusalan etujärjestö: Teboilin liiketoiminta ei voi jatkua enää pitkään
Talous
Suomalaisia kuljetusalan yrityksiä edustavan SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala uskoo, ettei Teboilin liiketoiminta voi jatkua enää kovin kauaa. Kujala sanoo STT:lle, että yhtälö on hankala, kun Teboilin rahaliikenne on jumissa ja polttoaineet käymässä vähiin pakotteiden vuoksi.
Kujalan mukaan kuljetusalan yrityksistä tulee päivittäin yhtä enemmän viestiä siitä, ettei Teboilin asemilla ole pystynyt tankkaamaan.
Hänen mukaansa tilanne olisi toinen, jos Lukoilin kansainvälisille omistuksille löytyisi jokin muu ostaja kuin kaupasta peruuttanut Gunvor. Kujala sanoo, ettei tämän kokoluokan yrityskauppa kuitenkaan tapahtuisi hetkessä.