Kova räjähdys Nato-maassa
Puolassa ihmetellään mittavaa räjähdystä, joka jätti kraatterin maissipellolle maan itäosassa sijaitsevassa Osinyn kylässä aikaisin keskiviikkona.
Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tapahtumassa, jota tutkivat tällä hetkellä sekä Puolan poliisi että armeija. Räjähdys oli kuitenkin niin mittava, että se rikkoi lähellä sijaitsevien rakennusten ikkunat.
Venäjän ilmaiskut Ukrainaan ovat jo vuosia pitäneet Nato-maa Puolan viranomaiset varpaillaan. Puolan hävittäjät ovat nousseet lukuisia kertoja ilmaan vastauksena Venäjän toimille rajan läheisyydessä.
Puolan armeijan edustajan mukaan keskiviikkoisen räjähdyksen aiheuttajasta ei ole jäänyt mitään jälkeä sen järjestelmiin. Se epäilee, että kyse saattoi olla jostain vanhasta moottorista, jossa oli propelli.
Poliisi on kertonut, että alueelta löytyi räjähdyksen jälkeen hiiltyneitä metallin ja muovin palasia.
Puolan mediassa on kiertänyt paikallisen asukkaan ottamaa videokuvaa, jossa näkyy kirkas välähdys ennen kovaa paukahdusta.
Marraskuussa 2022 kaksi Puolan kansalaista menehtyi, kun ohjus iskeytyi maatilalle maan eteläosassa. Tutkinnan perusteella kyse oli tuolloin Ukrainan harhautuneesta ohjuksesta.