Kolumni: Millaista on kadehtia liikennemerkkejä?
Heidän asemansa heikkenee koko ajan. Heidän, joita liki kaikki nyt ahdistaa. Koulutetut naiset menevät ohi oikealta ja vasemmalta, nousevat ministeritytöiksi. On ilmastohumppaa, sähköautoja ja kasvisruokapäiviä.
Kannatuksenhoidolliset sudenkaatoluvatkin peruttiin.
Mitään ei saa enää sanoa. Ei saa tehdä sketsejä saamelaisista, ei pilkata ihonväriä tai suuntautumista. Ei myydä tummahoisia esittävää lakritsia eikä suukkoja. Ei saa riistää Afrikkaa lautapelissä.
Pojatkin ovat pilalla. Yhä useammat osaavat kertoa tunteistaan, pukeutuvat siististi, ottavat selfieitä, ovat ihmisiksi kasvaneita ihmisiä. Armeijassakaan ei saa enää kiusata.
Kaikki menevät ohi. Humanismituputus pilasi maailman.
He, jotka ovat ripustautuneet tällaisiin asioihin, jäävät nyt lähtötelineisiin. Eikä 1900-luvulla opetettu, miten silloin pitää reagoida. Ei silloin tarvinnut, kun oli automaattisesti parempi, eikä joutunut koskaan perustelemaan mitään.
Vihaksihan se pistää.
Niin vihaksi, että raivota pitää jo liikennemerkeistäkin.
Ne ovat kuulemma feminismi-hyvesignaloinnin takia muuttumassa sukupuolineutraaleiksi, ja siihen pistetään niin ja niin monta miljoonaa-miljardia kansan rahaa.
Kansanedustaja Minna Reijonenkin (ps.) luki aiheesta sanomalehti Karjalaisen uutisankan, ja ryhtyi välittömästi valtiopäivätoimeen.
Kirjallisessa kysymyksessään Reijonen väittää, että liikennemerkkiuudistuksen yhteydessä ”muuttuva ulkonäkö pääsääntöisesti johtuu sukupuolineutraaleista merkeistä” ja vaatii selvitystä hankkeen kustannuksista.
Vihaajien karsinasta kuuluu jo tyytyväinen ärinä, ja ääniä ropisee.
Liikenneviranomaiset ovat joutuneet jo vuosia korjaamaan tätä median toistuvasti esiin nostamaa virheellistä väitettä.
Ilta-Sanomat sai äskettäin asiasta JSN:ltä langettavan. On turha yrittää valistaa, että liikennemerkeistä uudistetaan lähes kaikki, tai että tikkuihmiset ovat olleet lukuisissa maissa liikennemerkeissä jo vuosikymmeniä.
Nykytodellisuudessa on turha yrittää myöskään keskustella siitä, oliko liki kaikkien merkkien uusiminen tarpeen, kun möykkääjät haluavat puhua vain muutamasta ihmishahmoja sisältävästä merkistä.
Se ei kiinnosta sen enempää öyhöttäjiä kuin mediaa.
Reijonenkaan ei vetänyt kysymystään takaisin, vaikka Karjalainen julkaisi jo oikaisun. Oli liian herkullinen kysymys peruttavaksi.
Vihaajien karsinasta kuuluu jo tyytyväinen ärinä, ja ääniä ropisee.
Millaista on kadehtia liikennemerkkejä?
Miten huonosti pitää mennä, että liikennemerkin hahmo nujertaa itsetunnon? Miten synkässä mielessä jopa henkilötunnuksen loppuosa uhkaa omaa egoa?
Millaisen ihmisen olemassa olemisen ja tärkeyden tunne muodostuu heikompiosaisten, kuten luonnon, naisten, vähemmistöjen ja vieraiden sortamisesta?
Ihan tarkkaan ottaen on kammottavaa, että Suomen eduskunnassa lähetellään ministerien selvitettäviksi tällaisia kysymyksiä.
Anteeksi tietty kortti, mutta onko maailmanhistoriassa joskus ennenkin ollut niin, että jollakin aikakaudella, jossakin maassa nousee liike, joka alkaa vihjailla vähemmistöjen aiheuttavan jos jonkinlaisia kustannuksia puhdasoppiselle enemmistölle?
