Kirja: Koronakevät saattoi muuttaa auttamisen suuntaa – normaalioloissa auttaminen suuntautuu enemmän vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille
Koronakevään aikana moni iäkäs suomalainen joutui turvautumaan tavallista enemmän läheistensä apuun. Kun hallitus määräsi yli 70-vuotiaat erityksiin, kaupassa käynti ja muut juoksevat asiat jäivät nuorempien sukupolvien vastuulle.
Sosiologit Mirkka Danielsbacka ja Antti O. Tanskanen toteavat, että poikkeustila aiheutti todennäköisesti epävirallisen avun ryöpsähdyksen, kun virallinen apu ei ehtinyt jokaiselle sitä tarvitsevalle.
Danielsbacka arvioi, että kriisi saattoi muuttaa epävirallisen auttamisen määrää ja suuntaa.
– Käytännön apu vanhemmille, kevään eristyksissä viettäneille sukupolville on kasvanut ja vastaavasti esimerkiksi yli 70-vuotiaiden isovanhempien tarjoama lastenhoitoapu on vähentynyt, ainakin poikkeustilan aikana.
Kotona pysyttely ja avun kohteena oleminen on voinut tuntua eristyksissä oleville vaikealta, koska normaalioloissa auttaminen suuntautuu enemmän vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille.
Aiheesta on olemassa tuoretta tutkimustietoa, sillä Danielsbackan, Tanskasen ja Hans Hämäläisen toimittama kirja Suomalainen auttaminen ilmestyi toukokuun alussa koronarajoitusten ollessa tiukimmillaan.
Kirja pohjautuu vuodesta 2007 asti kerättyyn laajaan kyselyaineistoon suurten ikäluokkien ja heidän lastensa rooleista auttajina ja avun vastaanottajina.
Väestöliiton Sukupolvien ketju -hankkeessa koottu aineisto on ainutlaatuinen, sillä samoja vastaajia seurataan viiden vuoden välein vuosikymmenten ajan.
Aineisto osoittaa, että suomalaiset auttavat toisiaan paljon normaalioloissakin. Varsinkin suuret ikäluokat ovat ahkeria auttajia.
Yleisimmin he auttavat omia lapsia ja tavallisin avun muoto on lastenhoito: lapsenlapsiaan oli hoitanut kolme neljäsosaa isovanhemmista.
Käytännön apua lapsilleen oli antanut 60 prosenttia suuriin ikäluokkiin kuuluvista vastaajista. Vajaa puolet oli tukenut lapsiaan myös taloudellisesti.
Aineisto osoittaa, että suomalaiset auttavat toisiaan paljon normaalioloissakin.
Tutkimuksen alkuvaiheessa osa suuriin ikäluokkiin kuuluvista vastaajista edusti niin sanottua välisukupolvea, eli heillä oli autettavanaan sekä oma iäkäs vanhempi että oma jälkikasvu mahdollisine perheineen.
Tällaiset vastaajat auttoivat runsaasti sekä vanhempiaan että lapsiaan, mutta heilläkin apu suuntautui enemmän nuoremmalle sukupolvelle.
Vastaajista lähes 80 prosenttia oli antanut hoiva-apua lapsilleen eli avustanut heitä lastenhoidossa, kun taas vanhemmilleen hoiva-apua oli antanut hieman yli puolet.
Sen sijaan käytännön apua annettiin useammin omille vanhemmille kuin lapsille. Apu tarkoitti esimerkiksi kotitalousaskareiden tekemistä, asioiden hoitamista ja kuljetusapua.
Haastatteluissa vastaajat suhtautuivat myönteisesti iäkkäille vanhemmille annettuun satunnaiseen käytännön apuun, mutta jatkuvaan hoiva-apuun vastahakoisemmin. Sen nähtiin kuuluvan etupäässä yhteiskunnan vastuulle.
Suomalaisten into auttaa toisiaan on kansainvälisestikin vertailtuna korkeaa. Vaikka pääosa kansalaisten tarvitsemasta avusta ja hoivasta hoituu nykyisin julkisten palvelujen kautta, on epävirallinen auttaminen pysynyt keskeisenä osana ihmisten sosiaalisia suhteita.
Danielsbackan ja Tanskasen mukaan kevään koronakriisi on tehnyt usein piilossa olevasta arkipäivän auttamisesta näkyvää ja osoittanut, kuinka merkittävä rooli läheissuhteilla ja epävirallisella auttamisella on suomalaisten elämässä.
Tutkijoita kiinnostaakin suuresti, minkälaisia lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia kriisillä on mahdollisesti ollut auttamisen suuntaan ja määrään. Maailman suurin ikääntymisen tutkimushanke SHARE käynnisti jo kesäkuun alussa aiheeseen liittyvät tutkimushaastattelut Suomessa.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten poikkeusaika on vaikuttanut yli 50-vuotiaiden suomalaisten elämään. Ensimmäisiä tuloksia voidaan odottaa jo tämän vuoden lopulla.
Mirkka Danielsbacka, Hans Hämäläinen ja Antti O. Tanskanen: Suomalainen auttaminen. Tukiverkostot suurten ikäluokkien ja heidän lastensa elämässä. Gaudeamus, 272 s.
