Kilpailukykysopimukseen nimet alle
Kilpailukykysopimus sai viimein muodollisen sinettinsä, kun työmarkkinajohtajat allekirjoittivat sopimuksen pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Hallitus viimeistelee sopimuksen vielä budjettiriiihessä sovittavin veronalennuksin.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan vielä sopimuksen ulkopuolelle jääneillä liitoilla on pari kuukautta aikaa tulla siihen mukaan.
Sipilän mukaan sopimuksen kattavuus on nyt reilut 86 prosenttia, mikä riittää täyttämään 415 miljoonan euron veroalennuksille asetetun kattavuustason.
Jos kattavuus nousee vielä yli 90 prosentin, hallitus keventää veroja vielä sadalla miljoonalla lisää.
– Eli aikaa vielä on. Sipilä muistutti.
Sipilä kiitteli työmarkkinaosapuolia ja hallituksen kiky-ministeriryhmää tehdystä työstä.
Hän kertoi myös saaneensa EU:n komission puheenjohtajalta Jean-Claude Junckerilta sopimuksen synnystä onnittelut halausten kera edellisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessa.
– Uskon että tällä tulee olemaan iso merkitys tässä yhteisessä 110 000 uuden työpaikan tavoitteessa ja että päästäisiin se työllisyysaste nostamaan sinne 72 prosenttiin, pääministeri kiitteli sopimusta.