Keskustanuoret vaatii kunnilta toimia etäopiskelun eteen

Koulutus

Keskustanuoret toivoo, että parhaat etäopetuskäytännöt jäävät elämään myös normaaliaikaan palatessa.

– Hyödyntämällä digitaalisia oppimisympäristöjä ja etäopiskelua pystytään esimerkiksi pienten kyläkoulujen tai lukioiden valinnaisainetarjotinta laajentamaan huomattavasti, järjestö huomauttaa kannanotossaan.

Varapuheenjohtaja Kaisa Oinas-Panuma näkee etäopetuksen yhdenvertaisuustekona.

– Etäopetus on mahdollisuus, jota on hyödynnettävä, mutta se ei saa olla ensisijainen tai ainoa vaihtoehto, hän kuitenkin muistuttaa.

Keskustanuoret muistuttaa myös korona-ajan tuomasta ahdistuksesta ja väsymyksestä. Tämä osoittaa, ettei etäopetus yksistään ole toimiva malli, mutta jonkinlainen hybridimalli voisi palvella monenlaisia tarpeita.

Etäopiskelu voisi olla kunnan tarjoama mahdollisuus myös muualla opiskeleville, etenkin korkeakouluopiskelijoille.

– Korkeakoulutentin suorittaminen omassa kotikunnassa voisi olla mahdollista kirjaston yhteydessä olevassa verkkotenttimiseen soveltuvassa tilassa, nuorisojärjestö visioi.

Tämä vaatii panostuksia infraan ja tuleviin rakennus- ja remonttihankkeisiin. Keskustanuoret muistuttaa myös, että valokuituverkon on ulotuttava tulevina vuosina jokaiseen taloon ja torppaan.