Keskustan Ovaska vaatii ministeri Juusolta toimia kuulovammaisten lakkautetun tekstipuhelupalvelun korvaamiseksi
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska vaatii sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta (ps.) toimia kuulovammaisten tekstipuhepalvelun (TPP) korvaamiseksi.
Tekstipuhelupalvelu on ollut kuulovammaisille, kuulonäkövammaisille ja puhevammaisille ainoa esteetön tapa hoitaa puhelinasiointia. Palvelu lopetettiin viime vuoden lopulla.
Ovaska huomauttaa, että tekstipuhelupalvelulla on ollut satoja käyttäjiä, jotka jäävät nyt tyhjän päälle.
– Sähköpostit, chat-palvelut ja muut digiratkaisut eivät välttämättä korvaa puhelinasiointia, eikä Kelan tulkkauspalvelu ole käytettävissä äkillisiin tarpeisiin, vaan se tulee varata etukäteen. Kelan etäpalvelu on auki vain virastoaikaan, hän toteaa tiedotteessaan.
– On surullista ja epäyhdenvertaista, että toimiva palvelu lopetettiin. Reaaliaikainen asiointi puhelimessa on välttämätöntä esimerkiksi päivystyksellisissä asioissa, kuten omaan terveyteen liittyen.
Ministeri Juuso on vastannut Ovaskan kirjalliseen kysymykseen tekstipuhelupalvelun lopettamista koskien. Vastauksessa ei luvata uuden korvaavan palvelun rakentamista.
Keskiviikkona 12.2. vietetään kansallista viittomakielen päivää.