Keskustan Aittakumpu kaipaa lisätoimia bensanhintojen suitsimiseksi – "Ainakin viisi EU-maata hakenut lupaa liikennepolttoaineiden arvonlisäveron alentamiseen"
Keskustan kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Pekka Aittakumpu esittää, että hallitus tekee lisää toimia polttoaineiden hinnan alentamiseksi.
– Polttoaineiden verotusta pitää laskea alentamalla joko niiden arvonlisäveroa tai valmisteveroa. Suomessa bensiinin ja dieselin hinnat ovat Euroopan kalleimpia. Pitkien välimatkojen maassa näin ei pidä olla, hän vaatii tiedotteessaan.
Aittakumpu pitää vakavana kysymyksenä sitä, että polttoaineiden hinnan nousu kiihdyttää inflaatiota ja kohottaa myös muiden tuotteiden sekä palveluiden hintoja. Samalla myös kansalaisten taloudelliset vaikeudet lisääntyvät.
– Arvonlisäverotuotot polttoaineiden myynnistä valtiolle ovat lisääntyneet huomattavasti polttoaineiden hinnan nousun takia. Polttoaineiden hinnan noustessa myös prosenttiverona kerättävän arvonlisäveron määrä nousee ja valtion verotulot kasvavat.
Polttoaineiden arvonlisävero on 24 prosenttia tuotteen arvonlisäverottomasta hinnasta. Se maksetaan polttoaineen koko hinnasta eli myös hintaan sisältyvästä valmisteverosta.
– Ainakin viisi EU-maata, Puola, Viro, Portugali, Luxemburg ja Romania, ovat hakeneet Euroopan komissiolta lupaa liikennepolttoaineiden arvonlisäveron alentamiseen. Osa maista on käyttänyt polttonesteiden hinnan nousun takia kasvaneita arvonlisäverotuloja polttoaineen valmisteveron alentamiseen, Aittakumpu muistuttaa.
Suomessa polttoaineiden valmisteveroon tai arvonlisäveroon ei ole tehty alennuksia polttoaineiden hinnan nousun takia.
Aittakumpu jätti tänään kirjallisen kysymyksen siitä, aikooko hallitus alentaa polttoaineiden arvonlisäveroa tai kohdentaa arvonlisäverosta kertyviä tuloja polttoaineiden valmisteveron alentamiseen ja miten hallitus perustelee, jos se ei aio toimia näin.