Kansanedustajan isoisän kerrottiin kaatuneen rintamalla ja hautajaisvalmistelut alkoivat – Kesken kaiken perheen saavutti yllättävä tieto

Jatkosota

Kansanedustaja Pekka Aittakummun (kesk.) sukunimeen liittyy yllättävä tarina jatkosodan ajalta. Aittakumpu kertoi asiasta Facebook-sivuillaan kaatuneiden muistopäivänä sunnuntaina.

Aittakummun isoisän lapsuusperhe oli kotoisin Kuusamon Tavajärveltä. Sodan vuoksi perhe joutui kuitenkin evakkomatkalle Raaheen. Aittakummun isoisä Veikko Olavi Tauriainen palveli jatkosodassa rintamalla.

Eräänä päivänä pappi toi Raahessa Tauriaisen vanhemmille suruviestin. Heidän poikansa oli kaatunut. Pappi kertoi, että pojan ruumis saapuisi kahden viikon kuluttua Raaheen haudattavaksi.

Perhe aloitti hautajaisvalmistelut. Suru oli tietenkin suuri.

Kesken hautajaisvalmisteluiden tuli kuitenkin tieto, että kaatunut Veikko Tauriainen oli toisen kuusamolaisen kylän poika. Hän sattui olemaan Aittakummun isoisän täyskaima.

Aittakummun isoisä oli puolestaan haavoittunut taisteluissa ja hänet oli kuljetettu sotasairaalaan Lahteen.

– Vainajan henkilöllisyyden kanssa oli tapahtunut sekaannus. Suru kaatuneesta pojasta siirtyi toiseen taloon, Aittakumpu kertoo.

Tapauksen jälkeen Aittakummun isoisä, hänen vanhempansa ja sisaruksensa päättivät vaihtaa sukunimensä, ettei yleinen sukunimi enää aiheuttaisi sekaannuksia.

Perheen kotiseudut Kuusamon Tavajärvellä jäivät jatkosodassa lopullisesti Neuvostoliiton haltuun. Niinpä sukunimeksi valikoitui rajan taakse jääneen kotitilan nimi: Aittakumpu.

Kansanedustaja Aittakummun isoisä toipui haavoittumisestaan ja selvisi sodasta hengissä. Hän elää edelleen. Eläkepäiviään hän viettää Kuusamossa.

– Sodissa kaatuneet antoivat raskaimman uhrin isänmaamme puolesta. Heidän omaisensa joutuivat luopumaan rakkaistaan taistelussa vapaudesta. Sotaveteraanit antoivat henkensä alttiiksi ja kantavat kehossaan ja mielessään sodan jälkiä, Pekka Aittakumpu kirjoittaa.

Kaatuneiden muistopäivänä – sukunimeni tarinaKaatuneitten muistopäivän alla mielessäni ovat olleet kansamme ja myös…

Julkaissut Pekka Aittakumpu Lauantaina 15. toukokuuta 2021