Kaksi karhua liikkui Joensuun keskustan lähellä
Kaksi karhua liikkui keskiviikkoaamuna useiden tuntien aikana Joensuussa keskustan lähellä.
Karhuista tehtiin useita havaintoja Vehkalahden taajama-alueella noin kaksi kilometriä keskustasta. Puolenpäivän jälkeen Itä-Suomen poliisi kertoi, ettei niistä ollut tehty enää uusia havaintoja.
Poliisin arvion mukaan kyseessä olivat erauspennut. Erauspennut ovat alle kahden vuoden ikäisiä karhuja, jotka emo on jo vieroittanut.
Poliisi kertoi puoliltapäivin, että karhujen käyttäytymisen perusteella ne pyrkivät välttämään ihmistä eivätkä aiheuttaneet välitöntä vaaraa.
– Karhuja ei tällä hetkellä yritetä aktiivisesti karkottaa, koska siihen liittyy riski, että ne lähtevät liikkumaan asutuksen suuntaan. Poliisi pyrkii siihen, että karhut osaavat rauhoituttuaan poistua uimalla asutuksen lähettyviltä, poliisi tiedotti.