Kaikkonen Ylellä: Puolustusvoimia syytä kuunnella sotilaiden lähettämisestä Ukrainaan
Puolustusvoimia on syytä kuunnella kysymyksessä suomalaisten sotilaiden mahdollisesta lähettämisestä Ukrainaan, katsoo keskustan puheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Kaikkonen muistutti Ylen aamussa televisiossa, että päällimmäinen tehtävä Suomella on turvata oma itärajansa, joka on samalla EU:n ja Naton pisin Venäjän-vastainen raja.
– Ja se on myös parasta mitä Natossa voimme tehdä. Tämä muu osallistuminen on erikseen harkittava, mutta näkemykseni on, että ei se mitään kovin massiivista ainakaan voi olla äsken mainitsemistani syistä, Kaikkonen totesi.
Kaikkonen piti viisaana keskustella Puolustusvoimien kanssa sopivasta osallistumisen muodosta.
– Se voi olla jotakin erilaisia tukitehtäviä esimerkiksi. Mutta tässä on vielä matkaa siihen, että tämmöistä turvatakuuhanketta saadaan ylipäätänsä pystyyn. Vaikka sitä nyt kovasti tehdään niin kuin pitääkin, tässä voi olla vielä monta mutkaa edessä, keskustajohtaja muistutti.
Kaikkosen mukaan Ukraina tarvitsee ”aika jykevät” turvatakuut, jotta Eurooppa voisi luottaa siihen, että Venäjä ei enää mene häiritsemään Ukrainan rauhaa. Olennaista on Ukrainan oman armeijan vahvistaminen.
Se, sitoutuvatko jotkut maat tarvittaessa tulemaan hätiin Ukrainaan, on Kaikkosen mukaan oma kysymyksensä. Hänen mielestään päävastuu on isoilla eurooppalaisilla mailla Britannialla, Ranskalla ja Saksalla.
– Erittäin tärkeää on myös saada Yhdysvalloille vahva rooli tässä kokonaisuudessa. Mutta vaikeusastetta lisää se, että Venäjä suhtautuu hyvin kriittisesti tämmöisiin turvajärjestelyihin. Ennakoin, että tämä saattaa olla erittäin iso, ehkä kaikista isoin lukko neuvottelujen etenemisessä tässä lähipäivien ja viikkojen aikana, Kaikkonen arvioi.
Entinen puolustusministeri arveli, että joukkojen kokoon saaminen voi hankalaa, koska kovin monella Euroopan maalla ei enää ole esimerkiksi vahvoja maavoimia. Esimerkiksi 50 000 sotilaan kokoamisessa olisi Kaikkosen mukaan ”melkoinen tekeminen”.