Puolustusministerin tehtävistä isyysvapaalle jäänyt Antti Kaikkonen (kesk.) julkaisi maanantaina tunnelmiaan perhevapaan ensipäiviltä.
Kuvassa Kaikkonen seisoo talvitakin huppu päässä lumisateessa lumilapio kädessä.
– Isyysvapaa rullaa ihan hienosti eteenpäin, ei syytä huoleen, Kaikkonen kirjoittaa.
– Tänään keksin mukavaa pihapuuhaakin vauvan päiväunien ajaksi, hän lisää.
Kaikkonen vaikuttaa joutuneen isyyslomansa alkajaisiksi lumihommiin. Eri puolilla Suomea on satanut sunnuntai–maanantai välisen yön sekä maanantaipäivän aikana paljon lunta.
Kaikkonen aloitti seitsemän viikon mittaisen isyysvapaansa loppiaisena. Puolustusministerinä toimii isyysloman ajan MikkoSavola (kesk.).
Isyysvapaa rullaa ihan hienosti eteenpäin, ei syytä huoleen.