Kaikkien pitäisi mahtua Saamenmaan luontoon – "Ulkopuolisesta näyttää, että suojelussa on menty ehkä jopa yli"
Pohjois-Lappi vaikuttaa eteläsuomalaisen silmään valtavalta määrältä tyhjää luontoa, jossa laiduntaa tuhansia poroja ja liikkuu harvoja ihmisiä.
Totuus on toinen. Nyt saamelaisten kotiseutualueella pohditaan jälleen, miten kaikki intressiryhmät mahtuisivat valtion maille.
Valtion liikelaitos Metsähallitus omistaa 90 prosenttia saamelaisten kotiseutualueen maista, noin kolme kertaa Uudenmaan maakunnan kokoisesta alueesta. Suunnilleen vuosikymmenen välein Metsähallitus kokoontuu sidosryhmiensä kanssa pohtimaan, miten sen tulisi käyttää alueen luonnonvaroja.
Nyt Metsähallitus sorvaa luonnonvarasuunnitelmaa vuosille 2022–2027.
Keskeisiä asioita ovat alkuperäiskansan oikeuksien toteutumisen lisäksi matkailu ja metsähakkuut.
– Haastetta piisaa. Intressit ovat joskus vahvasti ristikkäisiä, mutta uskon, että löydämme kompromissin, jonka seurauksena täällä voidaan elää valot päällä, sanoo projektipäällikkö Olli Lipponen Metsähallitukselta.
Luonnonvarasuunnitelma sinänsä on yleisluontoinen. Esimerkiksi kansallispuistoille laaditaan erikseen hoito- ja käyttösuunnitelmat.
Metsähallituksen omistamista maista saamelaisten kotiseutualueella, joka on suuruudeltaan noin 30 000 neliökilometriä, 15 prosenttia on metsätalouden hallinnassa ja kahdeksan prosenttia metsätalouden käytössä. Hakkuiden määristä ja menetelmistä on määrä sopia paliskuntien eli poronhoitoyksiköiden kanssa erikseen.
Hakkuilla on osin tarkoitus pitää ihmisiä töissä, Lipponen sanoo.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava tutkija Kari T. Korhonen sanoo, että hakkuiden määrään on vaikea ottaa kantaa Etelä-Suomesta.
– Ulkopuolisesta näyttää, että suojelussa on menty ehkä jopa yli, hän sanoo.
Hänestä voidaan aiheellisesti kysyä, onko kaikki kestävyyden aspektit otettu huomioon, kuten sosiaalinen kestävyys.
Kaavaillut hakkuut eivät ainakaan vaaranna Suomen hiilineutraaliustavoitetta, Korhonen sanoo. Etelässä näin pieni lukema olisi suorastaan uhka hiilinielutavoitteille. Korhosen mukaan Lapin metsät ovat voimakas hiilinielu, koska ne ovat iältään suhteellisen nuoria.
Luonnon monimuotoisuus ja hiilinielujen määrä ovat kuitenkin eri asioita. Joskus ne sulkevat jopa toisensa pois. Korhosen mukaan on hyvä kysymys, kumpaa niistä pitäisi ajatella enemmän.
Poronhoidolle hakkuut ovat hankala asia muun muassa siksi, että puissa kasvaa luppojäkälää, joka on tärkeää ravintoa poroille. Ilmastonmuutos vaikeuttaa poronhoitoa entisestään, sillä talvisäitä on entistä vaikeampi ennakoida.
Hakkuiden määrä ei sinänsä ratkaise, vaan se, miten ne sijoitetaan, sanoo saamelaiskäräjien vs. ympäristösihteeri Tiina Lovisa Solbär. Jotkut metsäpaliskunnat ovat jo kärsineet hakkuista enemmän kuin toiset.
Saamelaiskäräjät toivoo, että luonnonvarasuunnittelussa huomioidaan mahdollisuudet harjoittaa perinteisiä elinkeinoja eli poronhoidon lisäksi kalastusta, metsästystä ja keräilyä.
– Metsähallitus tuskin ummistaa silmiään siltä, että paine maankäytölle on kasvanut viime vuosina, Solbär sanoo.
Hän mainitsee jokamiehenoikeuksiin perustuvan matkailun, saamelaisten kotiseutualueella harjoitettavan malminetsinnän, rakentamisen ja energiantuotannon.
Solbärin mielestä lokakuinen pyöräilijän kuoleminen metsästäjän luotiin Urho Kekkosen kansallispuistossa on havahduttava symboli muutokselle, joka pohjoisen metsissä tapahtuu.
– Luonnossa alkaa olla tungosta.
Solbär toivoo, että saamelaisten perinnetieto biodiversiteetin suojaamisessa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa otettaisiin huomioon.
– Täytyy ymmärtää, että on olemassa oikeuksia, joista ei voi tingata.
Metsähallitus on viime vuosina ottanut käyttöön alun perin Amerikan alkuperäiskansojen hyväksi kehitetyn Akwé: Kon -menettelyn. Sillä on tarkoitus turvata luonnon monimuotoisuuden, alkuperäiskansojen luontosuhteen ja perinteisen tiedon säilyminen.
Tämä on toistaiseksi kansainvälisestikin katsoen melko harvinaista.
Tarkoitus on turvata saamelaisten osallistuminen Metsähallituksen projektien kaikkiin vaiheisiin valmistelusta vaikutusten arviointiin, päätöksentekoon ja vaikutusten seurantaan, Saamelaiskäräjät kertoo.
– Saamelaisten ääni on alkanut kuulua, ja se otetaan entistä paremmin huomioon, Solbär näkee.
Koronapandemia on muuttanut matkailun luonnetta Lapissa.
Vielä viime talvena saamelaisten kotiseutualueelle matkasivat ulkomaalaiset turistit, jotka ostivat erilaisia ohjelmapalveluja, kuten kelkka- ja koirasafareita. He pysyttelivät useimmiten kansallispuistojen reunoilla. Kesällä Lappiin tuli runsaasti suomalaisia matkailijoita, jotka kulkivat yhä syvemmälle kansallispuistoihin. Joihinkin paikkoihin syntyi ruuhkaa.
– Kohtaamiset paikallisten ja kokemattomien retkeilijöiden välillä lisääntyivät, Lipponen sanoo.
Nyt pohditaan, kuinka pysyvä muutos on.
Luonnonvarasuunnitelmaa laativassa työryhmässä istuva Pasi Ikonen enontekiöläisestä Hetta Huskies -yrityksestä kertoo, että nykyisenlainen matkailutrendi tuo painetta rakentaa lisää esimerkiksi varaustupia tai nuotiopaikkoja kansallispuistoihin.
Ikosesta olisi myös hyvä, jos kaupallisille toimijoille osoitettaisiin eri paikat kuin yksityisille matkailijoille.
– Ihmiset haluavat rauhallisen luontokokemuksen, Ikonen sanoo.
Tilannetta hankaloittaa se, että matkailun tulevaisuutta on erittäin vaikea ennustaa.