Kaikki tuntevat mandariinin, satsuman ja klementiinin – mutta mitä eroa niillä on?
Pienet sitrushedelmät kulkevat arkikielessä usein mandariinin yleisnimellä. Vielä kaupan punnitusvaa’alla ne saattavat kuitenkin olla satsumia, klementiinejä tai tangeriinejakin.
Mitä eroa niillä siis on?
Mandariinit ovat lajikemäärältään suurin sitrushedelmien lohko. Kaupallisesti merkittäviä viljelylajikkeita on yli 300. Sekä klementiini ja satsuma ovat mandariinista johdettuja lajikkeita.
Varsinaisia mandariinin nimellä kulkevia sitrushedelmiä myydään kaupoissa kuitenkin harvimmin. Mandariinin ongelmallisena ominaisuutena ovat siemenet, joita voi olla runsaastikin.
Mandariinit ovat lähtöisin Kiinasta ja Japanista, jossa niitä on viljelty jo 1500-luvulla. Eurooppaan mandariini saapui vasta 1800-luvun alussa, ja suosio kasvoi ennen 1900-luvun alkua. Mandariineja viljellään eniten Kiinassa, Espanjassa, Brasiliassa, Japanissa ja Turkissa.
Mandariinien sesonki ajoittuu helmikuusta huhtikuuhun. Koska mandariinin ohut kuori on pehmeä ja irtoaa helposti, se kestää huonosti pitkää kuljetusta ja varastointia. Mandariini on parhaimmillaan, kun se syödään 2–3 viikon kuluessa poimimisesta.
Tangeriinit ovat ryhmä alunperin Tangerin sataman kautta muihin maihin kulkeutuneita marokkolaisia mandariinilajikkeita ja niiden myöhempiä risteymiä.
Useimmat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa viedyt ensimmäiset mandariinilajikkeet kulkivat tätä reittiä. Pohjois-Amerikassa myös muita mandariinilajikkeita kutsutaan yleisesti tangeriineiksi.
Kasvitieteilijät ovat yrittäneet rajoittaa tangeriini-nimen käyttämisen vain näihin voimakkaan punakuorisiin viljelylajikkeisiin, mutta Amerikassa tangeriini on tullut yleisnimeksi ja tarkoittaa mandariinia.
Pienten sitrushedelmien kauden aloittava satsuma ei ole sen enempää mandariinin kuin klementiininkään lähisukulainen. Satsumoiden sesonki alkaa loka-marraskuussa, jolloin muita sitrushedelmiä on vielä melko niukasti tarjolla.
Satsumat ovat lähtöisin Japanista. Ensimmäiset maininnat niistä löytyvät 1600-luvulta. Satsuma muodostaa oman lajinsa Citrus unshiu, ja poikkeaa monin tavoin tavallisesta mandariinista Citrus reticulata.
Satsuma ei kuitenkaan ole hedelmän japaninkielinen nimi, vaan Yhdysvaltojen silloisen suurlähettilään kenraali Robert B. Van Valkenburghin vaimon antama. Anna Van Valkenburgh lähetti satsumapuita kotiin vuonna 1878.
Nimi tulee Japanin eteläisimmän pääsaaren Kyūshūn eteläisimmästä maakunnasta Kagoshimasta. Sen aiempi historiallinen nimi oli Satsuma, jossa ensimmäisten satsumoiden arvellaan syntyneen Kiinasta tuodun Wenchou -lajikkeen muunnoksena.
Suurin osa tunnetuista satsumoista on jalostettu Japanissa, jossa tiedetään olevan yli 100 nimettyä satsuman viljelylajiketta.
Satsumoiden kuoren pinta on usein sileä ja kiiltävämpi kuin muiden mandariinien. Satsuman kellertävä väri poikkeaa mandariineille tyypillisestä kirkkaan punertavasta oranssista.
Satsuman kuori saattaa olla joskus vihertäväkin. Se ei kuitenkaan kerro mitään hedelmän kypsyydestä, vaan kypsymisen aikana vallinneesta säästä.
Satsumoiden muoto on usein matalampi ja litteämpi kuin muiden mandariinien. Hedelmä on kaupallisesti hyvin tärkeä ja kaikista sitrushedelmistä aikaisin. Ensimmäiset satsumat kypsyvät joskus jo syyskuussa ja loput viimeistään loka-marraskuussa.
Aikainen sesonki on viime vuosina lisännyt satsuman suosiota ja uusia viljelylajikkeita kehitetään koko ajan. Satsumoiden kuori on hyvin ohut ja irtoaa helposti. Satsumat ovat siemenettömiä, hyvin mehukkaita ja vähähappoisempia kuin muut mandariinit.
Klementiinien sesonki kestää lokakuun lopusta aina keskitalveen saakka. Erityisen tuttu näky ne ovat joulun alla suomalaiskotien hedelmäkulhoissa.
Ensimmäinen klementiinipuu kasvoi munkkien ylläpitämän Pères du Saint-Esprit orpokodin puutarhassa Misserghinin kylässä lähellä Oranin kaupunkia Algeriassa. Puutarhassa kasvoi siemenestä kasvatettuja välimerenmandariineja ja läheisissä puutarhoissa sekä appelsiineja että pomeransseja.
Puu jäi aluksi unohduksiin, kunnes isä Clément (Vincent Rodier 1829–1904), jonka vastuulla puutarhan hoito oli, huomasi, että orpokodin lapset rupesivat syömään sen hedelmiä, jotka olivat makeampia kuin muut mandariinit ja kypsyivät niitä paljon aikaisemmin. Klementiini nimettiin löytäjänsä isä Clémentin mukaan.
Aiemmin klementiiniä luultiin mandariinin ja pomeranssin risteymäksi, mutta vuonna 2002 Korsikan sitruskoetarhalla tehdyissä klementiinin kromosomien tutkimuksessa selvisi, että klementiini on välimerenmandariinin ja vanhan Comuna -appelsiinilajikkeen risteymä.
Kaupoissa myydään useita eri klementiinilajikkeita, mutta niiden nimiä on harvoin merkitty hintalappuihin.
Klementiinit ovat yleensä mandariineja hapokkaampia, mutta niitä pidetään myös yhtenä makeimmista pikkusitruksista.