Oma äitikin häpeää niin, että käy kaupassa illalla – työttömät kokevat syyllisyyttä ja arvottomuutta
Äitini häpeää sitä, että olen työtön. Se käy kaupassa illalla, ettei tarvi vastata kyläläisille, mitä mie teen työkseni.
– Pahinta on juuri merkityksellisyyden menettäminen. Olisi tärkeää olla tärkeä. Osa jotakin. Täyttää oma ruutunsa, juosta viestissä osuutensa.
– Joka ikinen kuukausi täyttäessäni Kelan työttömyyskorvaushakemuksen tunnen häpeää ja inhoa itseäni kohtaan. Miksi olen yhteiskunnalle tällainen menoerä?
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti vuonna 2018 kirjoituskilpailun työttömyydestä. Kilpailuun tuli runsaat kaksisataa vastausta, joista sosiologian apulaisprofessori Lena Näre ja tietokirjailija, dosentti Sari Näre koostivat tänä keväänä kirjan.
Monet Työttömyys sattuu -kirjaan valikoituneista teksteistä ovat lohdutonta luettavaa. Kirjoittajien joukossa on 50-vuotiaita korkeakoulutettuja, joilla ei ole koskaan ollut vakituista työpaikkaa.
Keski-ikäiselle maisterille on kertynyt uran aikana työhistoriaa vain viisi vuotta, siitäkin suurin osa tukityöllistettynä. Viisikymppinen entinen yrittäjä on lähettänyt puolentoista vuoden aikana yli 700 työhakemusta, tuloksetta.
Kirjoitusten perusteella työttömän elämä on epävarmaa odottelua ja selviytymistä. Arki, juhla ja loma eivät eroa toisistaan.
Työttömyys aiheuttaa ihmisille häpeää, syyllisyyttä ja taloudellisia ongelmia. Perustunne on arvottomuus.
– Kaikilla muilla on tarkoitus, sinulla vain ei ole. Kukaan ei tarvitse sinua tekemään mitään. Olet arvoton ja turha, eräs vastaaja kirjoittaa.
Teksteissä toistuu kokemus nöyryytetyksi tulemisesta. Kirjoittajista tuntuu, ettei elämä ole enää omissa käsissä, vaan viranomaiset voivat puuttua siihen milloin tahansa.
Työttömyys syö itsetuntoa ja aiheuttaa stressitilan, joka voi johtaa masennukseen ja sosiaaliseen eristäytymiseen. Lähes puolet kirjoittajista kertoo kärsivänsä erilaisista psyykkisistä oireista.
Työttömyys syö itsetuntoa ja aiheuttaa stressitilan.
Työttömille suunnatuista palveluista harvalla on mitään hyvää sanottavaa.
TE-toimiston rappukäytävässä työttömät laitetaan jonottamaan kuin karjalauma. Odotussalissa vartijat tarkkailevat, ovatko asiakkaat aggressiivisia.
Jotkut jätetään vuosiksi oman onnensa nojaan, kun taas toiset kokevat, että heitä ahdistellaan jatkuvasti erilaisilla aktivointitoimenpiteillä. Toimet näyttäytyvät kontrollina ja rankaisemisena, eivät yksilöllisenä tukena ja palveluina.
– Olen ollut mukana erilaisissa työttömien kursseilla ja koulutuksissa. — Kaikki ne ovat tuntuneet epäonnistuneiden aikuisten lastentarhoilta.
Kirjoituksista nousee esiin työllistämistoimiin sisältyvä ristiriita. Yhtäältä työttömiltä edellytetään passiivista olemista työmarkkinoiden käytettävissä, toisaalta heitä patistetaan osoittamaan aktiivisuutta järjestelmän ehdoilla.
Omaehtoisesta aktiivisuudesta, kuten opiskelusta tai vapaaehtoistyöstä, voidaan kuitenkin rangaista karensseilla. Lisäksi työnteko työttömyysaikana voi viivästyttää työttömyysturvan maksatusta.
Kirjoitukset kirjaksi koonneiden Lena ja Sari Näreen mukaan valtaosa kilpailuun tulleista teksteistä edustaa kunnollisuuden eetosta. Työtä haluttaisiin tehdä, jos sitä vain löytyisi.
Tutkijat tekevät kirjassa useita ehdotuksia työttömien ahdingon helpottamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Heidän mukaansa sosiaaliturvaa täytyisi kehittää vastaamaan nykyajan pirstaleista työelämää.
Järjestelmän pitäisi kannustaa muihinkin kuin täysipäiväisiin ja vakinaisiin työsuhteisiin. Opiskeluun ja yrittämiseen liittyvää säätelyä tulisi keventää.
Työllisyyspalvelujen resursseja olisi lisättävä niin, että työnhakijat voitaisiin kohdata yksilöinä. Kirjotuskilpailun harvat myönteiset kokemukset TE-toimistoista pohjautuvat juuri päteviltä ja empaattisilta työntekijöiltä saatuun palveluun.
– Onnekseni tapasin toisena työttömyysvuotenani uuden ammatinvalintapsykologin. — Hän auttoi minua hankkimaan ensimmäisen työkokeilupaikkani, jota kautta löysin lopulta haaveammattini.
Aktiivimallia arvostellaan kirjassa runsaasti.
SKS:n kirjoituskilpailu järjestettiin vuonna 2018 keskustan Juha Sipilän ollessa pääministerinä. Ei ole yllätys, että Sipilän hallituksen niin sanottua aktiivimallia arvostellaan kirjassa runsaasti.
Aktiivimallissa työttömän työnhakijan tuli osoittaa toimeliaisuutta säilyttääkseen työttömyysetuutensa täysimääräisinä. Monet kirjoituskilpailuun osallistuneet kokivat sen kyykyttämisenä.
Kirjan kirjoittajat Lena ja Sari Näre vertaavat mallia jopa ihmiskauppaan.
– Työttömien haavoittuvaa asemaa käytettiin hyväksi velvoittamalla heitä erilaisiin TE-toimiston välittämiin toimintoihin työttömyysturvan leikkaamisen uhalla, he kirjoittavat.
Kirjassa ei mainita, että työllisyysaste lähti Suomessa nousuun juuri Sipilän hallituskaudella. Koronapandemia heikensi työllisyyttä, mutta sen ennustetaan nousevan pandemiaa edeltävälle tasolle jo tänä vuonna.
Toivottavasti mahdollisimman moni kirjoituskilpailuun osallistuneistakin on parantuneessa työllisyystilanteessa löytänyt työpaikan.
Sari Näre & Lena Näre: Työttömyys sattuu. Arjen kamppailuja työttömyystoimien rattaissa. Gaudeamus, 360 s.