Jossain vaiheessa työttömän pitäisi muuttaa työn perässä, Mykkänen sanoo HS:n mielipiteessään
Niin sanotun aktiivimallin vaatimia toimia ja työkeikkoja on pystyttävä järjestämään kaikissa maakunnissa, kirjoittaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Kritiikissä on vedottu osin alueellisiin eroihin, mutta Mykkäsen mukaan on myös kysyttävä, että missä vaiheessa pitäisi olla valmis muuttamaan työn perässä.
– Jos kumpiakaan ei kerta kaikkiaan paikkakunnalta löydy, on myös kysyttävä, miten pitkään kukin meistä voi vaatia yhteiskunnalta normaalitasoista työttömyysetuutta olematta valmis muuttamaan paikkakunnalle, jossa työhön on mahdollista päästä.
Mykkäsen mukaan mallin vastustajien pitäisi esittää toimia, jotka tuovat yhtä paljon työpaikkoja kuin aktiivimalli.
Työttömyys on laskenut tänä vuonna selvästi. Mykkäsen mukaan kilpailijamaita pienemmillä palkankorotuksilla ja hallituksen työllisyystoimilla lienee tässä oma osansa, mutta pääosin on kuitenkin kysymys suhdannenoususta.
Maanantaina voimaan tulevassa aktiivimallissa työttömyyskorvausta leikataan, ellei työtön ole tehnyt vähintään 18 tuntia palkkatyötä kolmen kuukauden aikana, tienannut yrittäjänä 241 euroa tai osallistunut työllistämispalveluihin viitenä päivänä.
Työstä saatavan palkan on oltava työehtosopimuksen mukaista.
Jos työtön ei täytä näitä ehtoja, heikkenee työttömyysetuus 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi.
Käytännössä etuutta leikataan Kelan mukaan tällöin noin yhden työttömyyspäivän korvauksen verran. Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat ensi vuonna 32,40 euroa päivässä.
Aktiivimalli koskee myös ansiosidonnaisella päivärahalla olevia työttömiä.