Johannes Huumo keksi käsitteen Paasikiven–Kekkosen linja – "Meidän piti pystyä johtamaan vaalitaistelua"

Johannes Huumo ojentaa vieraille kättä ja henkaria kotinsa eteisessä Helsingin Pikku Huopalahdessa. Vanhana toimittajana hän tietää, miten homma etenee.

– Otammeko kuvat ennen haastattelua? En halua tulla kuvatuksi keinutuolissa, koska sellainen edustaa pysähtyneisyyttä, 94-vuotias Huumo toteaa hymyillen.

Hän haluaa poseerata nojatuolissa kirjahyllynsä vieressä, se on hänen lempipaikkansa. Huumo on lukenut viimeksi muun muassa J.V. Snellmanin, V. J. Sukselaisen ja Johannes Virolaisen elämäkerrat sekä Kalevalaa.

Huumo on tiettävästi iäkkäin keskustan puoluetoimiston entinen työntekijä. Hänen työnsä jälki kuuluu edelleen poliittisissa puheissa. Huumo on mies, joka keksi käsitteen Paasikiven–Kekkosen linja.

Syksyllä 1948 Johannes Huumo oli 23-vuotias nuori mies, jolla ei mennyt kovin hyvin. Hän oli sairastanut pahaa tuberkuloosia koko kesän ja ollut sen vuoksi Härmän parantolassa.

Nuorukainen oli toipilas ja rahaton, kun hän päätti muuttaa Helsinkiin jatkamaan opintojaan yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Mutta hän tarvitsi rahaa pääkaupungissa elämiseen.

Huumo syntyi ja varttui Etelä-Pohjanmaalla Nurmossa ja ehti opiskella kansankorkeakoulussa vuoden ennen sairastumistaan.

Hänen isänsä oli Maalaisliiton miehiä. Isä tunsi Santeri Alkionkin hyvin piiritoimikunnasta.

Poika Johannes Huumo tunsi myös puolueen ihmisiä, muun muassa Maaseudun Nuorten liiton (MNL) – nykyisten keskustanuorten – silloisen toiminnanjohtajan Atte Pakkasen, ja meni kysymään tältä töitä.

Pakkanen näytti liiton toimintasuunnitelman, ja Huumon huomio kiinnittyi koulutukseen. Siinä oli lueteltu yleviä periaatteita, mutta konkretia puuttui.

Huumo sai esittää johtokunnalle visionsa MNL:n yhteiskuntatiedon tutkinnosta, jonka voisi suorittaa kolmella eri tasolla. Idea sai kannatusta, ja Huumo pestattiin opintosihteeriksi. Huumon mielestä sivistykselle oli huutava tarve.

– Maaseudulla oli kaikenlaisia opintokerhoja, mutta niissä luettiin vain yksi kirja talven mittaan, eikä niitäkään riittänyt kaikille.

Huumo kaivaa esiin paperin, jossa lukee, että vuosina 1949–52 MNL:n yhteiskuntatutkinnon suoritti alimmalla kurssilla 918, keskikurssilla 85 ja ylimmällä kurssilla 22 opiskelijaa.

Parin vuoden jälkeen Huumo yleni MNL:n tiedotussihteeriksi ja liiton kustantaman Kyntäjä-lehden toimitussihteeriksi. Niissä hommissa vierähtivät vuodet 1950–55.

Lehden päätoimittaja Johannes Virolainen käski Huumon kiinnittää huomiota levikkiin, joka oli vain noin 4 000 kappaletta. Järjestöväen ponnistuksin se saatiin nousemaan 5 000:een.

Levikkipäällikköön ei ollut varaa muuten kuin urakkapalkalla. Merkonomi Arvo Miettinen Kuopiosta suostui hommaan, koska halusi muuttaa Helsinkiin lähemmäs tyttöystäväänsä.

– Kun siirryin puolueen puolelle MNL:stä, Kyntäjän levikki oli 19 060, terävämuistinen Huumo kertoo.

Kyntäjästä lukija sai rautaisen annoksen poliittista aatetta. Virolainen teki pääkirjoituksen, Urho Kekkonen kirjoitti jokaiseen numeroon lentävä kynä -jutun ja Ahti Karjalainen pakinan, Huumo kertoo.

Lokakuussa 1952 MNL:n osastot viettivät kampanjaviikkoa Huumon kehittämällä tunnuslauseella ”Katkomme köyhyyden kahleet”.

– Vasemmistolehdistö nosti mökän, että kuinka työläisiä sortavat isot isännät voivat katkoa köyhyyden kahleita, Huumo hymähtää.

Vuonna 1954 SDP kävi eduskuntavaaleihin julistamalla, että Maalaisliitto on murskattava ja Kekkosen kuningastie katkaistava.

Maalaisliitto halusi kääntää sen hyödykseen.

– Tällä sivuraiteella me ajoimme koko ajan. Kun menin kotikylääni, niin nyrkki nousi pystyyn ja huudettiin: ”Meitä ei murskata!”, Huumo muistelee.

Maalaisliitto sai vaaleissa kaksi lisäpaikkaa (53 paikkaa), sosiaalidemokraatit yhden (54).

Huumo oli saanut sen verran mainetta, että hänet kutsuttiin talkoisiin, kun Kekkosen valintaan johtaneiden vuoden 1956 presidentinvaalien valmistelu alkoi syksyllä 1954.

Huumo pohti kollegansa Martti Särkelän kanssa, tehdäänkö kampanjasta puolue- vai henkilöpainotteinen. Henkilöpainotteinen kampanja oli itsestäänselvä valinta tiedotusmies Huumolle, ja ulkopoliittinen teema, ”koska Kekkonen oli siinä vahvempi kuin kukaan muu”.

– Oli sellainen sääntö, että ulkopolitiikassa kansaa ei kiinnostaa muu kuin kysymys sodasta ja rauhasta. Mutta siinä tilanteessa, kun oli YYA-sopimus ja Porkkala venäläisillä, ulkopolitiikka oli tullut hyvin tärkeäksi. Se oli sodan jatke.

Ihmiset olivat kadottaneet kiinnekohtansa sotien jälkeisessä Suomessa. Huumo ajatteli, että Suomi tarvitsee kaksi henkilöä ulkopolitiikan suunnannäyttäjiksi, presidentti Paasikiven ja pääministeri Kekkosen, josta tehtäisiin seuraava presidentti.

Huumo ja Särkelä totesivat, että miehet ovat vähän samanlainen pari kuin Mannerheim ja kenraali A. F. Airo. Mannerheim johti sotaa, mutta Airo johti sotatoimia.

Huumo esitti presidentinvaaleihin iskulausetta Paasikiven–Kekkosen linja.

– Särkelä oli syttyvää lajia. Hän hyppäsi pystyyn, nosti molemmat nyrkit ylös ja sanoi, että ”Jumaliste, vaalitaistelu on ratkaistu ja vaalit on voitettu”!

– Paasikivellä oli erittäin hyvä nimi, sitä hyödynnettiin. Osoitettiin luonnollinen vallanperimysjärjestys, Paasikiven jälkeen tulee Kekkonen.

Huumo kertoo, että Kekkonen hyväksyi iskulauseen ja sanoi, että sen käyttämiseen täytyy kysyä lupa Paasikiveltä. Kekkonen hoiti kysymisen itse.

Seuraavana vuonna Huumo siirtyi toimittajaksi puoluesihteeri Arvo Korsimon perustamaan mainostoimistoon Mainos-Mattiin, joka hoiti Kekkosen kampanjaa. Termi Paasikiven–Kekkosen linja piti vielä salata.

17. syyskuuta vuonna 1955 Huumo oli Uutiskeskuksessa vastaanottamassa raporttia Moskovasta.

Hän ei vielä tiennyt, että Porkkala saadaan takaisin. Sen hän kuitenkin tiesi, että Paasikiven, Kekkosen ja puolustusministeri Emil Skogin matka oli hyvin tärkeä.

Uutiskeskukseen tuli Reutersin kautta tieto Porkkalan palautuksesta, ja silloin oli oikea hetki kertoa Paasikiven–Kekkosen linjasta. Huumo kirjoitti siitä uutissähkeen lehdistölle, joka uutisoi termin näyttävästi Porkkala-uutisen yhteydessä.

Huumo sai myös Moskovan matkalta pois jätetyn ulkoministeri Johannes Virolaisen kirjoittamaan Paasikiven–Kekkosen linjasta. Huumon mukaan teksti syntyi lennokkaasti, vaikka Virolainen oli alunperin ollut vastahakoinen hyväksymään termiä.

– Paasikiven linjalla oli voimakkaita rasituksia. Sotasyylliset oli tuomittu ja niin edelleen, Huumo kertoo vastustajien motiiveista.

Paasikiven–Kekkosen linjasta syntyi keskustelua.

Huumon mukaan vastustajat sanoivat, ettei ole mitään Paasikiven–Kekkosen linjaa, on vain Paasikiven linja.

– Tällä tavalla nostimme Kekkosen Paasikiven rinnalle.

Huumo teki paljon töitä presidentinvaalien eteen. Hän suunnitteli kampanjan ja muun muassa käsikirjoitti ja ohjasi vaalielokuvan Kansakunnan puolesta.

Vaalitaistelua Huumo kuvailee likaiseksi. Maalaisliiton puoluetoimistolla ajateltiin, että keskustelussa täytyy pysyä niskan päällä.

– Meidän piti pystyä johtamaan vaalitaistelua siten, että syötimme aina uusia väitteitä, joista syntyi keskustelua.

– Torjuntapropaganda olisi vaatinut sen, että tapaus tapaukselta torjutaan vastustajan väitteitä. Ajattelimme, että se on painia hollituvan lattialla, siinä omakin mies tuhriintuu.

Huumo tunsi Kekkosen hyvin.

– Heti MNL:ssa havaitsin, että Kekkonen on yliveto, kaikkein älykkäin.

Huumo sanoo, että Kekkonen teki kaikenlaisia temppuja, joista häntä haukuttiin, ja sehän maistui puoluetoimiston väelle.

– Kyllä Urho taas uskaltaa, sanoimme. Olin sinut hänen kanssaan loppuun saakka, ja saunakutsuja tuli tuhkatiheään.

Maalaisliiton silloista puoluetoimistoa Huumo kuvailee huippuyksiköksi.

Korsimo piti luotettunsa ajan tasalla. Eduskuntatoimittajat rankkasivat Huumon valtakunnan viiden parhaiten informoidun joukkoon.

– Se ei osoittanut minun tietämystäni vaan informaation korkeaa tasoa, mikä oli tärkeää, kun kirjoitin artikkeleita.

Huumo on harmikseen kuullut Jari Tervon väittävän televisio-ohjelmassaan, että venäläiset keksivät Paasikiven–Kekkosen linjan.

– Myöhemmin hän vielä väitti Kekkosen keksineen sen itse ja esittäneen sen venäläisille, Huumo hämmästelee.

Edesmennyt ministeri Max Jakobson on myös väittänyt termiä venäläisten keksinnöksi.

Jakobsonin kirjan mukaan Neuvostoliiton ulkoministeriön Pohjoismaiden osaston virkamies, entinen Helsingin lähettiläs A. N. Abramov kirjoittaa vuonna 1953 muistiossaan ”Paasikiven–Kekkosen poliittisesta kurssista”.

Huumo vakuutti Jakobsonille kirjeellä, että hän keksi termin puhtaalta pöydältä eikä hänellä ollut siitä tietoa muualta. Jakobson lähetti vastauskirjeen Huumolle vuonna 2004.

Siinä hän totesi, että Suomessa kukaan ei voinut tietää mitään Abramovin muistiosta. Niinpä Jakobsson hyväksyi Huumon olleen ensimmäinen suomalainen, joka keksi käsitteen.

Puoluetoimiston jälkeen Huumon työura jatkui Veikkauksessa.

Hän seuraa politiikka yhä ahkerasti ja käy joskus keskustan yhteiskuntatieteilijöiden tapaamisissa.

Huumo antaa suuren merkityksen kilpailukykysopimukselle taloustilanteen kääntämisessä ja kiittelee silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) toimintaa ay-liikkeen kanssa.

– Sipilän ansiosta kikyn yhteydessä syntyi tasapaino korporaation ja hallituksen vallankäytön välille. Tässä asiassa Sipilä on tehnyt uraauurtavaa työtä, ja se jää historiaan.

Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaassa 15.2.2019. Lehden voit tilata täältä .