IS: Venäjän sabotaasiuhka Suomessa kasvanut merkittävästi – outoja kiinteistökauppoja pitkin maata, Rotenbergilla mökki öljynjalostamon naapurissa
Venäjän sabotaasi-iskujen uhka suomalaista energiainfrastruktuuria kohtaan on kasvanut merkittävästi, arvioivat Ilta-Sanomien haastattelemat asiantuntijat ja poliitikot.
– Se uhka on relevantti, linjaa pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö kenraalimajuri evp. Pekka Toveri lehdelle.
Toveri on vakuuttunut, että Venäjä on vuosien varrella hankkinut Suomesta maa- ja kiinteistökohteita myös strategisessa mielessä.
– Venäläiset ovat usein pyrkineet hankkimaan rakennuksia nimenomaan strategisesti tärkeiltä paikoilta. Niissä heillä on ollut myös vakoilu- ja tiedustelutoimintaa.
Venäläiset ovat hankkineet kiinteistöjä muun muassa lentokenttien läheisyydestä. Selkeäksi riskikohteeksi lasketaan Nesteen Porvoon-jalostamo, koska Putinin lähipiiriin kuuluvan Boris Rotenbergin mökki sijaitsee vain noin kilometrin päässä jalostamosta, sen suojavyöhykkeellä. Lisäksi mökin vierellä on jalostamon sähkönjakelukenttä sekä muuntamot.