Inflaatio pysyi huhtikuussa edelliskuun tasolla 7,9 prosentissa – asuntolainojen keskikorot, sähkön hinta ja kulutusluottojen korot nousivat vuoden takaisesta
Inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli huhtikuussa 7,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Myös maaliskuussa inflaatio oli 7,9 prosenttia.
Huhtikuussa kuluttajahintoja nostivat vuoden takaiseen verrattuna eniten asuntolainojen keskikoron, sähkön hinnan ja kulutusluottojen korkojen nousu. Sen sijaan bensiinin, dieselin ja osakehuoneistojen hinnat halpenivat vuoden takaisesta.
– Vaikka sähkön hintapiikki ohitettiin jo viime joulukuussa ja alkuvuoden pörssihinnat ovat painuneet totutuille tasoille, on sähkö monille kiinteähintaisen sopimuksen ottaneille kuitenkin yhä edellisvuotta kalliimpaa, sanoo Hypon ekonomisti Juho Keskinen kommentissaan.
Hänen mukaansa hinnat hiipivät harmillisesti yhä ylös vuodentakaisesta etenkin välttämättömyyshyödykkeissä, joiden osalta inflaation välttäminen omilla kulutusvalinnoilla on hyvin hankalaa.
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan inflaatio istuu hyvin sitkeässä. Kuukausitasolla on silti lupaavia merkkejä siitä, että hintatason nousu hidastuisi.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa asuntolainojen keskikoron noususta.
– Juuri nyt ensisijainen huomio pitää keskittää hintatason kuukausitason muutosten seuraamiseen, koska oleellista on ymmärtää sitä, miten hintapaineet kehittyvät. Vuosi-inflaatio on aika hidas mittari, johon vaikuttaa paljolti se, mitä hinnoille tapahtui viime vuonna Ukrainan sodan alkuvaiheessa, sanoo Appelqvist tiedotteessa.
Appelqvistin mukaan kotimaista inflaatiolukemaa sotkee tällä hetkellä lainakorkojen vaikutus.
– Asuntolainojen korkojen nousu ei kerro hintatason kallistumisesta samaan tapaan kuin muiden palveluiden tai tavaroiden hintojen korotukset. Tilanne on hieman nurinkurinen, koska korot nousevat juuri siksi, että keskuspankki pyrkii taltuttamaan inflaatiota, toteaa Appelqvist.
Toukokuun alussa Euroopan keskuspankki nosti jälleen ohjauskorkojaan.