IL: Miehelle tuomio Iltalehden toimittajan Ida Erämaan kunnian loukkaamisesta
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 37-vuotiaan miehen Iltalehden toimittajan Ida Erämaan kunnian loukkaamisesta, Iltalehti kertoi keskiviikkona.
Lehden mukaan mies tuomittiin 15 päiväsakkoon, joista koitui hänen tuloillaan maksettavaa 540 euroa. Lisäksi mies määrättiin korvaamaan Erämaalle 800 euroa kärsimyksestä.
Iltalehden mukaan mies oli lähettänyt Erämaalle sähköpostin, jossa kutsui tätä valehtelijaksi ja kuvaili tämän toimintaa oksettavaksi. Lisäksi mies esitti sovinistisen ja halventavan vertauksen eläimestä, Iltalehti kertoi.
Syyte liittyi Erämaan kesällä 2023 Iltalehdessä kirjoittamaan kolumniin, joka käsitteli perussuomalaisten ja median suhdetta. Erämaan mukaan perussuomalaisissa oli halukkuutta lehdistövapauden rajoittamiseen, kun media kertoi puolueen jäsenten yhteyksistä äärioikeistoon.
Kolumni johti arvosteluryöppyyn, josta osan epäiltiin kohdistuneen Erämaahan henkilönä ja ylittäneen hyväksyttävyyden rajat. Syyttäjä päätti kuitenkin lopettaa esitutkinnan vähäisyys- ja kustannusperusteilla.
Syyttäjän päätöksen jälkeen Suomen Journalistiliitto kanteli asiasta valtakunnansyyttäjävirastolle, josta kerrottiin huhtikuussa, että epäiltyjen kunnianloukkausten esitutkintaa jatketaan.
Valtakunnansyyttäjän mukaan toimittajaan kohdistuva epäasiallinen häirintä saattaa vähentää tai jopa kokonaan estää tiettyjen asioiden käsittelyn mediassa.
Esitutkinnan jatkamista puolsi siis sananvapauteen ja yhteiskunnallisen keskustelun turvaamiseen liittyvä tärkeä yleinen etu.
Iltalehden mukaan vireillä on myös toinen kunnianloukkaussyyte Lapin käräjäoikeudessa. Sitä on tarkoitus käsitellä ensi vuonna.