HS: Nokia aloittaa muutosneuvottelut, Suomesta voi vähetä enintään 156 työpaikkaa
Verkkoyhtiö Nokia on keskiviikkona ilmoittanut työntekijöilleen, että yhtiö aloittaa muutosneuvottelut, kertoo Helsingin Sanomat. Yhtiö ei tiedottanut asiasta julkisesti.
Lehti on nähnyt työntekijöille lähetetyn viestin, jossa asiasta kerrotaan. Sisäisessä viestissä sanotaan, että Suomessa vähennetään enintään 156 työpaikkaa.
Viestissä Nokian geopolitiikasta ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikko Hautala sanoo HS:n mukaan, että työpaikkoja saatetaan vähentää Suomessa erityisesti matkapuhelinverkkoliiketoiminnasta. Viestin mukaan muutosneuvottelut alkavat 2. maaliskuuta.
Nokia on kertonut aikovansa leikata konsernin toimintakuluja nykyisestä noin 350 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon vuoteen 2028 mennessä.
Vuonna 2024 yhtiöllä oli yhteensä noin 78 400 työntekijää, joista 33 200 Euroopassa.