Hirmuhelle iskee jälleen – sadoilla miljoonilla eurooppalaisilla nyt tukalat oltavat
Miljoonat ihmiset eri puolilla Eurooppaa kärvistelevät keskiviikkona paahtavan helleaallon kourissa.
Deutsche Wellen (DW) mukaan Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa noin 92 miljoonan ihmisen odotetaan kärsivän yli 35 asteen kuumuudesta.
Ennusteiden mukaan yli puolta Euroopan väestöstä, eli noin 300 miljoonaa ihmistä, koettelee yli 30 asteen helle.
Uusi helleaalto ottaa mantereen haltuunsa pian sen jälkeen, kun Länsi-Euroopassa koettiin kaikkien aikojen lämpimin kesä-heinäkuu.
Keskilämpötila kyseisenä ajanjaksona oli noin 21,6 astetta. Lukema on noin 2,8 astetta tavanomaista korkeampi ja ylitti aiemman kesä–heinäkuun mittausennätyksen, joka oli vuodelta 2022.
Saksaan on ennustettu keskiviikolle 34 asteen lämpötiloja. Lämpötilojen ennakoidaan nousevan torstaina 37 asteeseen ja perjantaihin mennessä jopa 39 asteeseen suuressa osassa Länsi- ja Etelä-Saksaa.
Ranskaan, Espanjaan ja Italiaan ennustetaan myös erittäin korkeita, yli 35 asteen lämpötiloja.
Meneillään oleva ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja siten myös maastopalojen syttymisen riskiä.
Eurooppaa tänä kesänä korventaneet maastopalot ovatkin olleet laajimpia mittaushistoriassa. Ranskassa evakuoinnit olivat laajimpia sitten toisen maailmansodan.
Paloja on ollut myös muun muassa Espanjassa, Kreikassa, Kreetalla ja Turkissa.
Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa.