Helsingin areenan kauppa on toteutunut, halli siirtyi venäläisomistuksesta suomalaissijoittajille
.Helsingin areenan kauppa on toteutunut, kertoo kiinteistösijoitus- ja varainhoitoyhtiö Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall tiedotustilaisuudessa. Halli on siis siirtynyt venäläisomistuksesta suomalaisten sijoittajien omistukseen.
Helsinki Hallin C-sarjan päätösvaltaiset osakkeet on ostanut kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP. Sen omistavat erilaisten järjestelyjen kautta muun muassa Trevian ja Trevian Asset Management sekä useat suomalaiset sijoittajat.
Kauppahintaa ei ole julkistettu, mutta Iltalehden tietojen mukaan se olisi 60 miljoonaa euroa.
Helsingin areenan kaupasta päästiin sopimukseen alun perin marraskuussa. Tuolloin Trevian Kasvu LP kertoi ostavansa areenan Arena Events -yhtiöltä, jossa määräysvaltaa käyttävät venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko, Arkadi ja Boris Rotenberg sekä jälkimmäisen poika Roman Rotenberg. Roman Rotenbergiä lukuun ottamatta he ovat kaikki EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden piirissä.
Trevian Kasvu LP jätti poikkeuslupahakemuksen osakekaupoista ulkoministeriöön tammikuussa. Osakkeiden kauppa tuli mahdolliseksi, kun EU vahvisti joulukuussa Venäjään kohdistuvan 15. pakotepaketin, johon sisältyi poikkeuslupaperuste.
Ulkoministeriö ja Ulosottolaitos antoivat viimeiset tarvittavat viranomaisluvat helmikuun alussa. EU oli antanut oman hyväksyntänsä jo joulukuun puolella.
Jääkiekkojoukkue Jokerien entinen kotiareena on ollut käytännössä tyhjillään Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan ja siitä seuranneiden pakotteiden vuoksi. Myös areenan laskuja on ollut rästissä.
Viime syyskuussa areenalta katkaistiin sähköt, koska muun muassa sähkö- ja lämmityslaskuja oli maksamatta. Valot ja lämmitys saatiin takaisin päälle marraskuussa.
Helsingin kaupunki kertoi marraskuussa aikovansa ostaa Helsingin areenan tontin. Kaupungin mukaan osto on tarkoitus tehdä vaihtokauppana tontin omistajan työeläkeyhtiö Elon kanssa.