USA:n Hegseth Kiinasta: "Nukahdimme rattiin"
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth syytti Kiinaa pyrkimyksistä kontrolloida Panaman kanavaa kommentoidessaan Fox Newsille viimeviikkoista Panaman-vierailuaan.
− He [kiinalaiset] haluavat ottaa kanavan haltuunsa. Presidentti [Donald] Trump sanoo, että ei meidän vahtivuorollamme, ja me taistelemme vastaan, Hegseth totesi Fox Newsin haastattelussa sunnuntaina.
Hegseth sopi Panaman-vierailullaan maan hallinnon kanssa, että amerikkalaiset sotalaivat saavat Panaman kanavaan ilmaisen etuajo-oikeuden. Maat sopivat myös yhteistyöstä turvallisuusasioissa.
− Kiinalaiset eivät pitäneet siitä, mitä tapahtui Panamassa tällä viikolla, eivät ollenkaan, koska kyse oli Yhdysvaltojen johtajuuden paluusta, Hegseth sanoi.
Ennen Trumpin presidenttikautta Yhdysvallat oli Hegsethin mukaan ”nukahtanut rattiin” Kiinan-suhteissaan. Helmikuussa Panama irtaantui Kiinan Vyö ja tie -hankkeesta, mitä Hegseth piti todisteena siitä, etteivät maat enää tee yhteistyötä.
− Olemme pääsemässä pisteeseen, jossa Panama ja Yhdysvallat rinta rinnan toteavat: ”Painu ulos, Kiina”, Hegseth kehui.
Hegsethin Panaman-vierailun myötä Yhdysvallat on saamassa oikeuden lähettää sotilaitaan tukikohtiin Panaman kanavan varrelle harjoituksia ja ”muita aktiviteetteja” varten.
Alkuperäisessä sopimusluonnoksessa Yhdysvallat olisi saanut oikeuden perustaa Panamaan tukikohtia, mutta Panaman presidentti Jose Raul Mulino kertoi sanoneensa Hegsethille, että Yhdysvaltain tukikohdat Panamassa ovat mahdottomia hyväksyä.
Uutistoimisto AFP:n näkemässä uudessa sopimuksessa, jonka Hegseth ja Panaman turvallisuusministeri Frank Abrego allekirjoittivat viime viikon keskiviikkona, Yhdysvallat tunnustaa Panaman itsemääräämisoikeuden. Panama myös säilyttää kaikkien tukikohtiensa hallinnan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut toistuvasti, että Yhdysvallat aikoo ottaa takaisin haltuunsa Panaman kanavan, jonka se aikoinaan rakensi. Trump ei ole sulkenut pois sotilaallisen voiman käyttöä, mikä on herättänyt Panamassa huolta.