Hallitus vei Länsi-Pohjan ja Savonlinnan sairaaloiden rahat, keskustan Kulmuni tyrmistyi – "Tällainen joululahja kokoomukselta ja perussuomalaisilta"
Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni on syvästi pettynyt hallituspuolueiden toimintaan Länsi-Pohjan ja Savonlinnan sairaaloiden kysymyksessä.
Kulmuni muistuttaa, että vielä ennen edellisiä eduskunta -ja aluevaaleja kaikki Lapin puolueet kannattivat kahden keskussairaalaan mallia. Viime vaalikauden lopulla eduskunnasta saatiin läpi päätös, jolla Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille myönnettiin erillisrahoitusta kahden keskussairaalan kulujen kattamiseen.
Kaikilla muilla hyvinvointialueilla on vain yksi keskussairaala. Tuolloin kaikki eduskunnan puolueet kannattivat tätä rahoitusta Kemin ja Savonlinnan sairaaloille, Kulmuni kirjoittaa Facebookissa. Uudessa hallituksessa perussuomalaiset ja kokoomus päättivät kuitenkin ensitöikseen leikata rahan pois.
– Hämmennys oli kyllä tänään suuri, kun myös kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat äänestivät Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden erillisrahoitusta vastaan, Kulmuni kirjoittaa.