Hallitus uskoo edelleen soten läpimenoon tällä vaalikaudella – Saarikko: "Mikään ei ole mahdotonta"

Sote

Hallitus uskoo edelleen sote- ja maakuntauudistustuksen läpimenoon tällä vaalikaudella.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan uudistus on pidemmällä kuin koskaan aikaisemmin. Nyt ei ole syytä luovuttaa, hän korosti.

– Aikataulu on tiukka, mutta sillä ajatuksella mennään, että mikään ei ole mahdotonta, Saarikko summasi.

Saarikko esitteli ministerikollegojensa Antti Häkkäsen (kok.) ja Pirkko Mattilan (sin.) kanssa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle annettua vastinetta, jossa ministeriöt tarjoavat ratkaisuja perustuslakivaliokunnan osoittamiin uudistuksen pulmakohtiin.

Saarikon mukaan perustuslakivaliokunnan nyt vaatimissa muutoksissa on kyse mittakaavaltaan paljon pienemmistä asioista kuin esimerkiksi viime kesänä perustuslakivaliokunnalta saaduissa korjausehdotuksissa.

Yksityiskohtien hiomisessa on kuitenkin Saarikon mukaan paljon tehtävää.

Hän korosti, että hallitus ja ministeriöiden virkamiehet ovat tehneet kaikkensa, jotta eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pääsisi mahdollisimman pian etenemään työssään.

Kokoomuksen Häkkänen puolestaan korosti, että nyt valmisteilla oleva malli on suurin piirtein sellainen, mitä suurin osa asiantuntijoistakin kannattaa.

Myös puolueiden näkemykset ovat Häkkäsen mukaan monella tavalla lähellä toisiaan.

Monenlaista erimielisyyttä ja vaikeaa säädettävää kuitenkin on, Häkkänen myönsi. Isoimpana lienee kokoomuksen kannattama valinnanvapaus.

Uuteen neljän vuoden sote-rumbaan ei Häkkäsen mielestä kuitenkaan kannata enää lähteä.

– Reunaehdot ovat hyvin kapeat, Häkkänen sanoi.

Tiedotustilaisuudessa herätti ihmetystä hallituksen ajama EU-notifikaation kevytversio.

Soten projektijohtaja Päivi Nerg korosti, ettei kyseessä ole mikään kevytversio vaan todellinen notifikaatio.

Nyt EU:lle tehtävässä notifikaatiossa on kyse oikeusvarmuusilmoituksesta. Sote-lait voitaisiin saattaa voimaan, vaikka ilmoitus olisi EU-komission käsittelyssä.

Varsinaisessa notifikaatiossa näin ei olisi.

Toimittajat myös kysyivät, miksei oikeusvarmuusilmoitusta ole tehty aiemmin, vaikka notifikaation tarpeellisuudesta on keskusteltu pitkään.

Häkkänen ja Saarikko korostivat, että ministeriöiden juristit ja virkamiehet ovat olleet sitä mieltä, ettei notifikaatiota tarvita.

– Kun eduskunta edellytti, että se pitää tehdä, niin nyt sitten tehdään. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, Häkkänen sanoi.