Mitä hallitus linjaa itärajasta? – Nykyinen sulkupäätös umpeutuu sunnuntaina
Hallitus päättää itärajan sulun jatkamisesta iltapäivällä valtioneuvoston yleisistunnossa. Nykyinen kuukauden sulkupäätös on voimassa sunnuntaihin asti.
Sekä pääministeri Petteri Orpo (kok.) että sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ovat todenneet, että sulkua on jatkettava, koska tilanne itärajalla ei ole muuttunut. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, miten pitkäksi aikaa sulkua nyt ollaan jatkamassa.
Rantanen kertoo asiasta medialle eduskunnassa kello 13.45.
STT:n tietojen mukaan päätöksestä on keskusteltu oikeuskanslerin kanssa keskiviikkona.
Suomen itäraja on ollut kiinni junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta joulukuun puolivälistä saakka. Edellisen sulkupäätöksen yhteydessä tammikuussa oikeuskansleri totesi, että jatkossa rajasulkuja valmisteltaessa välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta on arvioitava myös määräaikaisten päätösten kokonaiskeston näkökulmasta.
Rantaselta kysyttiin tuolloin, kuinka pitkään rajasulku voi tällaisilla määräaikaisilla päätöksillä jatkua.
– Ei ole olemassa minkäänlaista käytäntöä tai selkeää aikamäärettä, kuinka pitkään näin voidaan jatkaa. Se, mihin me voimme perustaa arviota, on perustuslakivaliokunnan mietintö, jossa todetaan, että voidaan lyhytaikaisesti näin tehdä, mutta ei missään ole määritelty, että mikä on lyhytaikaisesti, sisäministeri vastasi.
Rajasulun vuoksi kansainvälistä suojelua ei voi tällä hetkellä hakea Suomen ja Venäjän välisen maarajan ylityspaikoilla.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toivoi tammikuun lopussa hallituksen avaavan rajanylityspisteitä itärajalla lähiaikoina. Hän on ollut huolestunut rajalla tapahtuvista mahdollisista ihmisoikeusloukkauksista.