Geneven neuvottelupöydät vaihtuivat omaishoitajan arkeen

Vuosikymmeniä Vesa Himanen viiletti tukka putkella neuvottelupöydästä toiseen kansainvälisen diplomatian eturivissä.

– Genevessä olin päivittäin tekemisissä hyvin sosiaalisen ja värikkään porukan kanssa, eläköitynyt suurlähettiläs kuvaa pitkäaikaista asemapaikkaansa.

Nyt voi kulua jopa viikko niin, ettei Himanen vaihda sanaakaan kenenkään kanssa.

Genevessä ja Varsovassa suurlähettiläänä toimineen Himasen elämä mullistui kertaheitolla, kun hän palasi Suomeen hoitamaan Alzheimerin tautia sairastavaa Ulla-vaimoaan.

Eläkepäiviä varten kaavaillut suunnitelmat menivät uusiksi.

– Omaishoitajan työ on täydellisen sitovaa ja hyvin raskasta. Kerran hoidin puolisoani viisi kuukautta ilman yhtäkään kokonaista vapaapäivää, Himanen kertoo.

Alavudelta kotoisin oleva Himanen päätyi nuorena miehenä juttusille Jorma Ollilan kanssa Seinäjoen junassa.

Sittemmin yritysjohtajana kansan tietoisuuteen ponnistanut Ollila houkutteli Himasen sekä ylioppilaskunnan että keskustapuolueen kansainvälisten asioiden sihteeriksi.

Pestit sytyttivät kipinän diplomatiaa kohtaan, ja jo aloitetut teekkarin opinnot saivat antaa tilaa valtiotieteellisen luennoille.

Yliopistosta valmistuneen nuoren virkamiehen ensikosketus diplomatian maailmaan oli kylmää kyytiä.

– Ensimmäinen harjoitteluni oli Suomen konsulaatissa Pariisissa. Vietin osan kesästä yksin pääkonsulaatissa enkä osannut ranskaa lainkaan. Konsulaatin ovella oli usein aamulla kymmenen metrin jono interreilaajia, joiden rahat oli viety.

Kiireiset vuodet Genevessä ja ulkoministeriön kauppapoliittisella osastolla leipoivat Himasesta kauppapolitiikan huippuasiantuntijan.

Lähettilään arki ei ollut jet set -elämää.

– Genevessä kokoontuu jatkuvasti yli kolmekymmentä järjestöä, joissa Suomi on mukana. Neuvotteluissa ja puheenvuoroja pitäessä joutuu hyppäämään jatkuvasti aiheesta toiseen.

Tulevaan leipälajiinsa, eli kauppapolitiikkaan, Himanen tutustui alan guruihin kuuluneiden Veli Sundbäckin ja Paavo Kaarlehdon kovassa koulussa 1980-luvun alussa.

Genevenjärven rannalla päämajaansa pitävän Maailman kauppajärjestön (WTO) tärkeimpänä tehtävänä pidetään maailmankaupan esteiden purkamista.

– Kaarlehto opetti minulle, että kauppapolitiikassa on kyse kuitenkin viime kädessä työpaikoista ja ihmisten hyvinvoinnista. Kaupan vapauttaminen on keskeistä, mutta sen ei pidä olla tavoite itsessään.

Kauppapolitiikassa on viime kädessä kyse työpaikoista ja ihmisten hyvinvoinnista.

WTO koostuu nykyisin 164 valtiosta, jotka muodostavat yhdessä yli 95 prosenttia maailmankaupasta.

Presidentti Donald Trumpin protektionistiset vaalilupaukset ja Ison-Britannian EU-ero ovat herättäneet laajaa huolta yhteistyöhön perustuvan maailmankaupan tulevaisuudesta.

Himanen kuitenkin muistuttaa, että monenkeskiset kauppaneuvottelut ovat jo pitkään olleet taantumaan päin.

Kahdenvälisetkään neuvottelut eivät ole helppoja.

– Esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltain välisissä kauppasuhteissa vaikeimmat kohdat on lakaistu maton alle viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan.

Himasen mukaan ”Jumalan myllyt” jauhavat kauppapolitiikassa aina hitaasti.

Jonkinlainen myllerrys on tulossa, mutta sen laajuutta on vielä vaikea arvioida.

Kaupan vapauttamisen hyödyt ovat olleet Suomelle kiistattomat, mutta nyt epäluulo järjestelmää kohtaan nostaa päätään maailmalla.

– Minua ärsyttävät sellaiset puheenvuorot, joissa vapaakauppa on jotain kannatettavaa tai vastustettavaa. Kyse on välineestä, jolla tavoitellaan taloudellista hyötyä ja hyvinvointia.

Kauppapolitiikan konkari arvioi, ettei Yhdysvallat ole kovista puheista huolimatta valmis romuttamaan WTO-järjestelmää, jonka pystyttämisessä se oli keskeinen peluri.

– Trumpin äkkinäiset liikkeet ovat huolestuttavia, mutta luulen, että Siperia opettaa.

Rautaisten amerikkalaisdiplomaattien joukko edustaa lopulta jatkuvuutta neuvotteluissa.

Himanen ei uskokaan, että Yhdysvaltain pitkän aikavälin tavoitteet olisivat juuri muuttuneet.

– Kauppasopimusten neuvottelemisesta meuhkataan enemmän kuin olisi syytä. Nämä ovat tietysti sisäpoliittisesti herkullisia tempauksia.

Trumpin äkkinäiset liikkeet ovat huolestuttavia, mutta luulen, että Siperia opettaa.

Entistä suurlähettilästä harmittaa kauppapoliittista julkista keskustelua riivaava käsitteellinen epätarkkuus.

Hän korostaa, että esimerkiksi kotimaisen maataloustuotannon suojeleminen on aina kuulunut vapaakauppajärjestelmään.

– Protektionismista on helppo mesota, mutta todellisuudessa WTO:ssa on neuvoteltu sopimuksia, joiden nojalla voidaan rajoittaa kauppaa laillisesti.

Himasen mielestä Suomessa oltaisiin ”ihan lirissä”, jos esimerkiksi elintarvikkeet voisivat kulkea maailmalla ilman minkäänlaista sääntelyä.

Pilaantuneelta brasilialaiselta lihalta voitiin taannoin sulkea rajat, koska kauppasopimuksiin oli leivottu sisään mahdollisuus torjua terveydelle haitallisia tuotteita.

Himanen muistuttaa, että Suomikin on suojellut tuotantoaan aina, kun se on ollut välttämätöntä.

– Ennen EU-jäsenyyttä kuuluimme maataloudessa protektionistisimpaan porukkaan.

Järkevällä protektionismilla vältytään Himasen mukaan monilta vitsauksilta.

Esimerkiksi kansainväliseen verkkokauppaan kaivattaisiin terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä standardeja.

Himanen suhtautuukin varauksellisesti kaupan vapauttamisen tulevaisuuteen.

– Laaja globaalin kaupan vapauttaminen ei ole mahdollista enää kovin pitkälle, sillä vapauttamisilla on luonnolliset rajansa.

Ulkoministeriö on joutunut karsimaan edustustojaan säästösyistä 2010-luvulla.

Himasen mukaan edustustojen verkosto on kuitenkin aivan riittävä Suomen kokoiselle maalle.

Työn fokusoimiseen kannattaisi silti kiinnittää enemmän huomiota.

– Meillä on aika paljon resursseja kiinni sellaisissa asioissa, joissa meillä on kusiaisen valtuudet. Voisimme arvioida käytännönläheisemmin, missä asioissa pystymme vaikuttamaan enemmän.

Vaikka verkoston juustohöylääminen voi tuntua helpoimmalta ratkaisulta, pitäisi Suomen olla Himasen mukaan vahva siellä, missä se pystyy oikeasti vaikuttamaan.

– Yhden tai kahden virkamiehen edustustoissa aika voi mennä ennemmin edustuston itsensä hallinnoimiseen kuin Suomen etujen ajamiseen.

Suomen EU-jäsenyys oli Himasen uran suurin muutos, sillä kauppapolitiikka kuuluu unionissa komission toimivaltaan.

– Kauppapolitiikkaan liittyvän työn siirtyminen EU:lle on johtanut tietynlaiseen kansalliseen passivoitumiseen, joka koskee valtionhallinnon lisäksi koko elinkeinoelämää.

Myös EU-Suomen pitää Himasesta vaikuttaa päättäväisesti niihin asioihin, jotka ovat todella tärkeitä.

Viimeisen suurlähettiläspestinsä aikana Varsovassa Himanen huomasi, että suurlähetystöllä on rajalliset mahdollisuudet edistää suomalaisten yritysten menestystä asemamaassa.

Vienninedistämismatkat ovatkin Himasen mukaan vain osa varsinaista vienninedistämistä.

Työn tuloksellisuuden kannalta on tärkeää ennakoida ja priorisoida potentiaalisia vientikohteita.

Päävastuu menestymisestä kuuluu kuitenkin yrityksille itselleen.

– Ulkoministeriön virkamiehet voivat lähettää kutsuja ja tarjota tiloja, mutta kaupoista heitä ei kannata kiittää.

Himasen keskusteluyhteydet ovat edelleen auki diplomatian maailmaan.

Omaishoitajan kiireiden ohella työn alla on osuus WTO:ta käsittelevästä kirjasta.

Kazakstanin WTO-jäsenyysneuvottelujen puheenjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Himanen haluaa välittää kokemuksiaan eteenpäin.

Ennenaikaiselle eläkkeelle vaimoaan hoitamaan jäänyt Himanen ei kiellä, etteivätkö ajatukset edelleen harhailisi Geneven neuvottelupöytiin.

Aina ehtiessään hän ruotii kansainvälistä politiikkaa ja omaishoitajan arkea blogissaan.

– Epätoivon ja yksinäisyyden hetkinä motivoin itseäni kuvittelemalla, että jos olisin vaimoni asemassa, silloin olisin kiitollinen saadessani olla kotona.

Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 12.5. Lehden voi tilata täältä .