Fysioterapiassa käyminen on lisääntynyt – Yksi asia estää usein juurisyyn korjaantumisen
Fysioterapiassa käyminen on yleistynyt julkisessa terveydenhuollossa ja työterveyshuollossa. Esimerkiksi viime vuonna noin kahdeksan prosenttia väestöstä käytti julkisen sektorin fysioterapiapalveluita, kertoo Suomen Fysioterapeuttien toiminnanjohtaja Tiina Mäkinen.
Vuonna 2015 julkisen puolen fysioterapiaa sai vain noin viisi prosenttia väestöstä.
Luvuissa eivät ole mukana sairaaloissa, esimerkiksi vuodeosastoilla, toteutetut fysioterapiakäynnit.
Sen sijaan yksityisellä sektorilla fysioterapiassa käyminen on todennäköisesti vähentynyt, Mäkinen arvioi.
– Vuodesta 2023 alkaen (yksityisestä) fysioterapiasta ei ole saanut enää Kela-korvausta. Osa porukasta on siis todennäköisesti hakeutunut enemmän julkiselle sektorille.
Poistuneet Kela-korvaukset ovat kuitenkin palaamassa pian. Hallitus on esittänyt, että fysioterapia palautettaisiin Kela-korvausten piiriin huhtikuusta alkaen. Fysioterapeutin käynneistä saisi Kela-korvauksen ilman lääkärin lähetettä enintään neljä kertaa kalenterivuodessa.
Julkisella sektorilla käyntejä on voinut Tiina Mäkisen mukaan lisätä myös yleistynyt suoravastaanottotoiminta, jossa fysioterapiaan pääseminen ei enää edellytä lääkärillä käymistä, vaan erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivoissa asiakkaat voidaan ohjata suoraan fysioterapeutille.
Mäkinen kertoo, että myös työterveyshuollossa on siirrytty aiempaa enemmän suoravastaanottotoimintaan.
2020-luvulla fysioterapiakäyntejä on voinut lisätä myös koronapandemian myötä lisääntynyt etätyön tekeminen, arvioi Helsingin sairaalan fysioterapian ylihoitaja ja fysioterapiayksikön vastuuhenkilö Katri Lagerblom.
– Etätyö on todennäköisesti lisännyt tuki- ja liikuntaelinoireita, sillä monella ei toteudu ergonomia kotona yhtä hyvin kuin työpaikalla, ja työmatkojen väliin jääminen on voinut vähentää arkiaktiivisuutta entisestään.
Lagerblomin mukaan tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat selvästi yleisin syy fysioterapiassa käymiselle – ja näissä korostuvat erityisesti selkävaivat. Moni kärsii myös polvi-, lonkka-, olkapää- tai niskaoireista.
– Tuki- ja liikuntaelinoireiden taustalla näkyy nykyelämän yleinen ongelma eli vähäinen aktiivisuus. Jos lihasten tuki ei ole kunnossa, voi seurata monenlaisia oireita. Työikäiset tekevät paljon istumatyötä, mikä rasittaa niska-hartia-seutua, kun taas fyysisemmissä ammateissa voi olla liian yksipuolista kuormitusta.
Ikääntyneillä korostuvat erilaiset kulumamuutokset, kun taas lasten fysioterapiassa tuetaan usein lasten motorista kehitystä.
Lagerblomin mukaan Helsingissä julkisen sektorin fysioterapiassa käy selvästi eniten ikäihmisiä. Viime vuonna neljäsosa kävijöistä oli 70–79-vuotiaita. Vanhempien ihmisten osuus on ollut kasvussa, mikä todennäköisesti liittyy suurten ikäluokkien ikääntymiseen.
Mäkinen puolestaan arvioi, että kaikissa fysioterapiassa kävijöissä korostuvat työikäiset.
– Tämän hetken nuoret työikäiset alkavat olla fyysisesti ja psyykkisestikin huonommassa kunnossa kuin aiemmat sukupolvet, mikä voi lisätä fysioterapian tarvetta entisestään tulevaisuudessa.
Mäkisen mukaan mielenterveyden pitkittyneisiin haasteisiin liittyy usein tuki- ja liikuntaelinvaivoja, mistä syystä tavanomaiseen mielenterveyskuntoutukseen tulisi yhdistää nykyistä enemmän liikunnallista kuntoutusta.
Fysioterapiassa käydään keskimäärin 3–4 käynnin verran. Käyntimäärät ovat olleet laskussa. Mäkisen mukaan taustalla voi olla se, että ihmiset osaavat hakeutua tai heidät ohjataan fysioterapiaan aiempaa nopeammin, jolloin ongelmat eivät ehdi hankaloitua ja vähempi käyntimäärä riittää.
– Toisaalta viime aikoina on ruvettu kustannusten näkökulmasta karsimaan käyntimääriä, jolloin käyntejä saattaa saada vain tietyn verran, vaikka niistä ei olisi vielä ehtinyt saada apua, Mäkinen harmittelee.
Fysioterapeutin asiakkaalle antamilla harjoitteilla tai muilla ohjeilla on suuri merkitys fysioterapian onnistumisen näkökulmasta, kertoo Mäkinen.
– Fysioterapeutti ensin tutkii asiakasta ja pyrkii löytämään juurisyyn, miksi ihmisellä on liikkeeseen tai toimintakykyyn liittyvä kipu tai rajoite. Kun juurisyy on selvillä, pitää tehdä jokin muutos, jotta ongelma poistuu – jolloin asiakas usein saa jonkinlaisen harjoitusohjeen tai kehotuksen käyttää kehoaan monipuolisemmin. Jos asiakas ei toimi näiden ohjeiden mukaisesti, tilanne ei välttämättä korjaannu.
Mäkisen mukaan asiakkaan oikeanlainen motivoiminen on tärkeässä roolissa fysioterapeutin työssä: luottaako asiakas siihen, että toimimalla ohjeen mukaan hän saa toivotun muutoksen. Esimerkiksi lääkkeet voivat viedä kivun tilapäisesti, mutta eivät korjaa ongelman juurisyytä.
Omatoiminen harjoittelu ei välttämättä motivoi riittävästi, jos ongelma ei esimerkiksi vaivaa jatkuvasti. Fysioterapeutin vastaanotolla ei ole häiriötekijöitä, jolloin vaivaan ja ohjeisiin on helppo keskittyä.
– Sitten kun asiakas palaakin omaan arkeensa ja elämä vyöryy päälle, harjoitteille voi olla vaikeuksia löytää aikaa. Toisaalta jos harjoitteita tekee ja tekeminen alkaa tuottaa tulosta nopeasti, se itsessään usein motivoi jatkamaan, Mäkinen toteaa.
Myös Katri Lagerblom tunnistaa ilmiön – monella on vaikeuksia noudattaa fysioterapeutin antamia harjoitteita ainakaan pitkäjänteisesti. Hän kannustaa hakeutumaan esimerkiksi kuntosalille, jos kotona motivaatio on hukassa. Myös erilaiset liikuntaryhmät voivat toimia kannustimena.