Essee: Työn arvo ja suomalaisen työllisyyspolitiikan umpikuja
Kirjoitus on vierailevan asiantuntijan näkemys.
Suomen sisäpolitiikan pitkäaikaisiin ongelmiin kuuluu heikko työllisyyspolitiikka. Maassamme on tällä hetkellä yksi Euroopan heikoimmista työllisyystilanteista, eikä se yllätä: hallitukset puoluekannasta riippumatta ovat toistuvasti epäonnistuneet työn ja työttömyyden rakenteellisten ongelmien korjaamisessa. Heikon suhdanteen aikana ongelma on vain syventynyt.
Usein on turvauduttu selityksiin ulkoisista tekijöistä. Työttömyyden juurisyihin – kannustinloukkuihin, ikäsyrjintään ja työn vastaanottamisen epävarmuuteen – ei ole uskallettu tarttua koskaan kunnolla. Hallitukset ovat usein myös siirtäneet nähdyt ongelmat seuraajilleen.
Työn murros on ollut käynnissä kolme vuosikymmentä, mutta suomalainen päätöksenteko ei ole pysynyt mukana. Myös työnantajaliitot ja ay-liike kantavat vastuunsa: ne ylläpitävät vanhentuneita rakenteita, kuten TES-järjestelmää, joka ei enää vastaa 2000-luvun työelämän todellisuutta. Muualla Euroopassa vastaavaa järjestelmää ei enää tunneta.
Työ muuttuu – mutta sen merkitys ei katoa
Brittiläinen myöhäisen valistuksen filosofi John Stuart Mill julkaisi klassikkoteoksensa Utilitarismi vuonna 1861. Hän pohti ihmisyyden peruskysymyksiä – vapautta, onnellisuutta ja inhimillistä tietoisuutta.
Millin ajattelun ytimessä oli kokemus yksilön tuntemasta omasta arvosta ja hyödyllisyydestä. Tähän utilitarismi myös kirjaimellisesti viittaa. Kun Millin filosofiaa sovelletaan suomalaisen yhteiskunnan kipupisteeseen – työttömyyteen – brittifilosofin ajatuksista löytyy kiinnostava analogia tähän päivään.
Työ ei ole vain toimeentuloa, vaan se on merkittävä osa identiteettiä ja itsensä arvostusta ja se toimii myös vahvana yhteiskunnallisena liimana. Työttömyys puolestaan syö kaiken tämän, sillä harva on ideologisesti tai muuten vapaaehtoisesti työtön.
Poliitikoista Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt työn merkityksen niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Hänen politiikkansa ytimessä on ollut alusta alkaen rakenteellisen työttömyyden vähentäminen, sillä juuri työttömyys on ollut Ranskan pitkäaikaisin ja syvin ongelma.
Työllisyyden merkitystä yhteiskunnan perustana ovat korostaneet myös monet yhteiskuntatieteilijät ja ekonomistit. Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee osoittivat teoksessaan The Second Machine Age (2014), kuinka teknologinen murros vie ammatteja, mutta luovan tuhon myötä syntyy aina myös uusia. Tutkijat korostivat, että työ itsessään rytmittää arkea ja antaa merkityksen yhteisöön kuulumiselle.
Jos nämä ovat itsestäänselvyyksiä, miksi suomalainen päätöksenteko ei tunnista työn merkitystä laajassa kontekstissa? Miksi poliittinen keskustelu työttömyyden suhteen juuttuu yhä samoihin ongelmiin – kannustimiin ja rangaistuksiin?
Suomalaisen politiikan kunnianhimottomuus
Suomalainen työllisyyspolitiikka on vuosikymmenet nojannut toiveajatteluun: asetetaan työllisyystavoite ja toivotaan, että suhdanteet hoitavat loput. Todellinen kunnianhimo olisi sitä, että työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa – myös keikkatyössä ja määräaikaisissa tehtävissä.
Hallitukset ovat myös järjestään epäonnistuneet kannustin- ja tuloloukkujen purkamisessa. Viimeisin esimerkki oli työttömien suojaosuuden poisto, joka on työntänyt ihmisiä entistä syvemmälle passiivisuuteen.
Poliittisen keskustelun lisäksi myös itse työllisyyspolitiikkaa on hallinnut aina rangaistuksen ja valvonnan logiikka – ei kannustamisen ja luottamuksen ajattelu. Samaa vinoumaa täydentävät edelleen opiskelijoiden opintotuen tulorajat, jotka estävät heille tärkeän työkokemuksen karttumisen.
Orpon hallitus ei ymmärrä, että Suomi ei ole Tanska
Pohjoismaista erityisesti Tanska on toiminut esimerkillisesti ja saanut työmarkkinansa toimimaan ajan vaatimusten mukaisesti. Työttömyysjaksot ovat siellä lyhyempiä, koska taloudessa on imua ja työpaikkoja syntyy. Kausitasoitettu työttömyys elokuussa 2025 oli vain 2,9 prosenttia.
Samaan aikaan Suomessa työpaikkoja ei ole, ja Petteri Orpon (kok.) hallitus on tehnyt mittavia leikkauksia työttömyysturvaan – päätöksiä, jotka ovat ajaneet kymmeniä tuhansia ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon. On vaikea ymmärtää, mihin logiikkaan ja tutkimustietoon nämä päätökset perustuivat, ja kuinka ansioturvan leikkaukset voisivat tai ovat parantaneet julkista taloutta tai yhteiskunnallista ilmapiiriä laajemmin.
Suomen hallitus ei nähdyn perusteella ymmärrä, että maan talous, yhteiskunnallinen vetovoima ja maan brändiarvo ovat kaukana Tanskasta. Hallitus poimi Tanskan mallista väärät lääkkeet – ja väärään aikaan. Pelkkä “tanskalainen apinointi” ei pelasta suomalaista taloutta eikä paranna yhteiskunnallista luottamusta.
Suomessa on 100 000 pysyvästi työtöntä – mitä pitäisi tehdä?
Työttömyydestä on tullut Suomessa rakenteellinen ja vaikeasti ratkaistava ongelma. Viimeisimmät tilastot kertovat, että myös akateeminen työttömyys on noussut 1990-luvun laman lukemiin.
Pitkäaikaistyöttömyys on juurtunut ilmiöksi, ja vaalikaudesta toiseen noin 100 000 kansalaista pysyy työmarkkinoiden ulkopuolella. Tämä on sekä inhimillinen että taloudellinen tragedia. Helppoja ratkaisuja ongelman selättämiseksi ei ole, mutta suunta on muutettava.
Poliitikkojen tehtävä on ennen kaikkea luoda kannusteita, ei rangaista. Nykyinen tempputyöllistäminen ja aktiivimalleilla poseeraus rapauttaa luottamusta ja uskottavuutta koko suomalaiseen yhteiskuntamalliin, sekä myös talouteen.
Ensimmäinen askel parempaan olisi luonnollisesti talouskasvu, joka loisi imua työmarkkinoille. Tähän poliitikot eivät juurikaan voi vaikuttaa. Koska nopeaa kasvua ei ole näköpiirissä, työttömyyttä voisi helpottaa suojaosuuden tuntuvalla korottamisella – se palauttaisi työttömien aktiivisuutta ja uskoa parempaan huomiseen. Ihmiset kokisivat olevansa arvokkaita ja hyödyllisiä – aivan kuten John Stuart Mill aikoinaan korosti.
Toinen askel olisi sosiaaliturvan kokonaisremontti. Tulo- ja kannustinloukkujen purkamista on lupailtu jokaisissa vaaleissa, mutta ilman tuloksia. Tämä kertoo vain siitä, kuinka poliittinen eliitti on asemoinut itsensä jopa uudistuksia vastaan. Aikaa on ollut tehdä tarvittavat reformit – tahtoa ei.
Poliitikoille on ollut siten helpompi ylläpitää kädestä suuhun -järjestelmää kuin avata suomalainen Pandoran lipas. Nykyinen hallitus puolestaan kannustaa työttömiä kohti oleskeluyhteiskuntaa niin kauan, kun työn vastaanottaminen ei ole aidosti kannattavaa.
Työhön kannustaminen ei ole pelkkää talouspolitiikkaa – se on yhteiskuntapolitiikkaa, joka rakentaa luottamusta ja merkitystä. Kriittisinä aikoina on hyvä muistaa, että tähän viitekehykseen ankkuroituu viime kädessä myös maanpuolustustahto. Terveellinen yhteiskunta on aina työn ja ahkeruuden yhteiskunta. Nyt näin ei ole – ja juuri siksi on aika kääntää suunta ja ajatella toisin.
Pekka Väisänen on valtiotieteilijä, yhteiskuntatieteiden tohtori ja Mission Grey -killan jäsen, joka väitteli vuonna 2022 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin poliittisesta ajattelusta.
