Espoossa päiväkodin lähellä auton alle jäänyt 3-vuotias on kuollut – Auton kuljettaja oli lapsen huoltaja
Espoossa lähellä päiväkotia auton alle jäänyt kolmivuotias lapsi on kuollut saamiinsa vammoihin, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.
Henkilöauton kuljettaja törmäsi lapseen viime perjantaina piha-alueella. Auton kuljettaja on lapsen huoltaja, kertoo poliisi.
Huomattuaan tilanteen kuljettaja ryhtyi elvyttämään lasta, kertoo poliisi. Auton kuljettajan ei epäillä olleen päihtynyt, eikä poliisi epäile tilanteeseen liittyvän minkäänlaista tahallisuutta. Tapausta tutkitaan kuolemantuottamuksena.
Onnettomuus tapahtui poliisin mukaan piha-alueella lähellä päiväkotia, johon kuljettaja oli hetkeä aiemmin tuonut lapsen. Poliisi kertoi perjantaina, että lapsi vietiin kriittisessä tilassa sairaalahoitoon.
Poliisi on puhuttanut silminnäkijöitä ja tehnyt teknistä tutkintaa tapahtumapaikalla. Tutkinta jatkuu kuulusteluilla.
Poliisi toteaa tiedotteessa, että tapahtumien kulkua ei tässä vaiheessa kerrota tarkemmin, koska tutkinnallisesti merkittäviä kuulusteluita ei vielä ole saatettu loppuun.
Ilta-Sanomat kertoi perjantaina silminnäkijän tietoihin perustuen, että kuljettaja olisi menettänyt auton hallinnan ja ajanut päiväkodin leikkipihan aidan läpi.
Auton kuljettajalle ei tullut tilanteessa fyysisiä vammoja, eikä ajoneuvossa ollut tapahtumahetkellä muita matkustajia, kertoi poliisi perjantaina.