Loppuuko mustikka suomalaismetsistä? – Laaja tutkimus paljasti, että pelätty mustikkakato ei olekaan uhka

Suomessa pitkästä aikaa aloitettu kasvillisuusinventointi paljastaa mustikan voivan luultua paremmin samalla, kun esimerkiksi suokasvusto näyttää taantuvan. Luonnonvarakeskuksen (Luke) toteuttama Operaatio Mustikka on mittaluokaltaan harvinaislaatuinen suoritus, niin iso ja kallis, että viimeksi vastaavanlainen on tehty neljännesvuosisata sitten vuonna 1995.

Kyse on kasvillisuusinventoinnista, jonka tehtävä on selvittää, ovatko kasvilajien esiintymisalueet muuttuneet ja ovatko eri kasvilajit taantuneet tai runsastuneet.

Vaikka etelästä saadaan jo alustavia tuloksia, Operaatio Mustikka kattaa 37 vuotta sitten perustetut 3  000 koealaa ympäri maata. Lopulliset tulokset valmistuvatkin vasta vuonna 2023.

–  Kaikki olivat kiinnostuneita erityisesti mustikasta, vaikka tässä inventoidaan yli tuhat kasvilajia, tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Lukesta selittää.

Ekologeille mustikka on tärkeä avainlaji esimerkiksi monen eliölajin ravinnonlähteenä. Mustikalla elävät esimerkiksi perhosentoukat ja metsäkanalinnut.

Kun Operaatio Mustikka alkoi, tutkijat olivat todella huolissaan mustikasta. Pelättiin, että mustikka on vähentynyt dramaattisesti kuten ensimmäisen 50-luvulla tehdyn kasvillisuusinventoinnin ja 90-luvun inventoinnin välillä, jolloin mustikan peittävyys pieneni merkittävästi.

Mustikan katoaminen uhkaisi montaa eläintä.

Mutta kun ensimmäiset tulokset Operaatio Mustikasta tulivat eteläisestä Suomesta, huomattiin, että mustikka olikin elpynyt.

–  Alustavissa tuloksissa määrät ovat jopa kaksinkertaistuneet, mutta lopullisissa tuloksissa elpyminen ei tule näkymään ihan näin suurena. Tarkempaa arvioita ei voi vielä antaa, Mäkipää arvioi tuloksia.

Tarkkaa syytä mustikan elpymiselle ei tiedetä, vaikka Mäkipää arvelee taustalla voivan olla nykyiset kevyemmät maanmuokkausmenetelmät.

Alustavien tulosten perusteella aidot suokasvilajit taas ovat taantuneet yhä lisää. Suokasvien taantuminen oli nähtävissä viime inventoinneissa, ja ojitettujen soiden kuivuminen on jatkunut.

Vuonna 1995 ojitetut suot olivat vielä muuttumisvaiheessa, nyt suurin osa on muuttunut turvekankaiksi. Aidot suolajit häviävät silloin, esimerkiksi moni rahkasammal ja raate.

–  Ojitettu on puolet Suomen 9 miljoonasta hehtaarista soita, Mäkipää avaa.

Huomattava ero 50-lukuun on myös siinä, että Suomen metsät ovat entistä puustoisempia. Puuston määrä on kasvanut peräti 50 prosenttia, minkä vuoksi metsät ovat entistä varjoisempia ja tiheämpiä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät taas ole näkyneet voimakkaasti alustavissa tuloksissa, vaan enemmän on ollut vaikutusta metsätaloudella.

Esimerkiksi puolukasta ajateltiin, että sen esiintyminen etelässä niukkenisi, mutta näin ei ole tapahtunut, vaikka 25 vuoden aikana siirtymän pitäisi olla havaittavissa, Mäkipää selittää.

Nyt alustavissa tuloksissa näkyvät vasta eteläisen Suomen tulokset, ja professori uskoo että pohjoisemmista tuloksista löydetään ilmastonmuutoksen vaikutteita enemmänkin.