Kiinteistökauppa kiihtyi koronavuonna – mökkikauppa ampaisi äkkinousuun ja pitkään laskenut hintatasokin kohosi

Kiinteistökauppa

Kiinteistökauppojen määrä kasvoi viime vuonna lähes 10 prosenttia koronaepidemian keskellä, kertoo Maanmittauslaitos. Kaiken kaikkiaan vuonna 2020 tehtiin 70  500 kiinteistökauppaa.

–  Tulosta voi pitää aikamoisena ihmeenä koronapandemian aiheuttaman poikkeusvuoden aikana, Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Taisto Toppinen sanoo tiedotteessa.

Erityisesti rantamökkien ja -tonttien kaupat yleistyivät, ja mökkien hinnat kääntyivät nousuun pitkään jatkuneen laskun jälkeen. Rantamökkejä kaupattiin noin 40 prosenttia ja rakentamattomia rantatontteja noin 70 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Rantamökkejä kaupattiin noin 5  200 ja rakentamattomia tontteja noin 1  400. Mökkien keskihinta kaavoitetuilla alueilla puolestaan nousi kuuden prosentin verran 90  000 euroon.

–  Koronapandemiasta huolimatta mökkikauppoja tehtiin erinomaisen paljon. Tosin mökkikauppojen määrä on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan, Toppinen lisää.

Myös metsätilakauppojen määrä lisääntyi jonkin verran. Yli kahden hehtaarin metsätiloja myytiin runsaat 4  700 kappaletta. Kauppojen mediaanihinta koko maassa pysyi edellisvuoden tasolla noin 2  900 eurossa hehtaarilta.

Maanmittauslaitoksen tilastotiedoista selviää myös se, että maan kalleimmat omakotitalot sijaitsevat Espoossa. Viime vuoden kiinteistökauppojen mediaanihinta Espoossa oli lähes 540  000 euroa, missä oli myös 16 prosentin nousu edellisvuoteen verrattuna.