Joka yhdeksäs alakouluikäinen poika käyttää adhd-lääkkeitä – käytön ennustetaan kasvavan kaikenikäisillä
Poikien adhd-lääkkeiden käyttö on Kelan mukaan yleistynyt Suomessa selvästi viime vuosina. Viime vuonna lääkkeitä käytti 11 prosenttia alakouluikäisistä pojista.
Kelan rekisteritietojen mukaan adhd-lääkityksen aloitti vuonna 2017 ensimmäistä kertaa elämässään noin 0,6 prosenttia kaikista alakouluikäisistä pojista, mutta vuoteen 2024 mennessä osuus oli kasvanut viisinkertaiseksi ja oli kolme prosenttia.
Viime vuonna adhd-lääkityksen aloitti noin 8 500 poikaa ja nuorta miestä.
– Suomessa adhd-lääkkeiden käyttö lapsilla on nyt jo selvästi yleisempää kuin lähimmissä naapurimaissa. Kasvu on ollut erittäin voimakasta kaikissa ikäryhmissä, vaikka Ruotsissa lääkitys onkin vielä yleisempää nuorilla naisilla, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Miika Vuori tiedotteessa.
Käypä hoito -suosituksen mukaan adhd eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on toimintakykyä heikentävä neurokehityksellinen oireyhtymä, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa.
Vaikka adhd-lääkitys on yleisempää pojilla, vuoteen 2017 verrattuna lääkityksen aloittaminen on yleistynyt suhteellisesti eniten teini-ikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla.
Lääkityksen aloitti vuonna 2017 noin 0,3 prosenttia ja vuonna 2024 reilu prosentti alakouluikäisistä tytöistä. Viime vuonna adhd-lääkityksen aloitti noin 7 900 tyttöä ja nuorta naista.
Kelan mukaan viime vuonna 3,8 prosenttia alakouluikäisistä tytöistä käytti adhd-lääkkeitä.
– Adhd-lääkkeitä käyttävien teini-ikäisten tyttöjen osuus ei ole enää erityisen matala. Tytöillä adhd diagnosoidaan keskimäärin selvästi myöhemmin kuin pojilla, mikä korostaa tarvetta huomioida sukupuolten väliset erot oireiden ilmenemisessä ja tunnistamisessa, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Heini Kari tiedotteessa.
Ensimmäistä kertaa lääkityksen aloittavien osuudet väestöstä ovat Kelan mukaan kääntyneet hienoiseen laskuun vuosina 2024–2025, mutta adhd-lääkkeiden kokonaiskäyttö kasvaa edelleen. Tämä johtuu siitä, että lääkitys kestää keskimäärin useita vuosia.
Nuorista 13–17-vuotiaista adhd-lääkkeitä käyttää pojista lähes 11 prosenttia ja tytöistä kuusi prosenttia. Nuorilla aikuisilla eli 18–29-vuotiailla vastaavat lukemat olivat viime vuonna miehillä 3,5 prosenttia ja naisilla lähes viisi prosenttia.
Kelan mukaan adhd-lääkkeitä käyttävien osuus eri ikäryhmissä tulee vielä kasvamaan muutaman vuoden ajan ennen kuin käyttö tasaantuu.
– Näyttää siltä, että adhd-lääkkeitä vuoden aikana käyttävien osuus voi nousta 15 prosenttiin pojista ja 8 prosenttiin nuorista naisista ennen kuin osuus tasaantuu, Vuori sanoo.
Käytön kasvuun vaikuttavat muun muassa lisääntynyt tieto adhd:stä sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kasvanut rooli adhd:n tunnistamisessa ja lääkehoitojen aloittamisessa.