Auto suistui aamuyöllä jokeen Nurmijärvellä – neljä nuorta löytyi kuolleena
Kotimaa
Uudellamaalla Nurmijärven Klaukkalassa on löytynyt tänään neljä 17–19-vuotiasta nuorta kuolleena henkilöautosta, joka oli alustavien tietojen mukaan suistunut tieltä jokeen varhain aamulla. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessa.
Poliisi kertoo saaneensa tiedon liikenneonnettomuudesta lauantaina aamuyöllä ennen neljää.
Poliisin mukaan onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisin lisäksi Onnettomuustutkintakeskus selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.
Pelastuslaitos kertoi aamuyöllä, että Nurmijärven Tulvatiellä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa on henkilöauto katollaan ojassa osittain veden alla. Pelastuslaitos kertoi tuolloin, että onnettomuudessa on osallisena neljä ihmistä.