Asiantuntijat kritisoivat hallituksen halua sulkea muutkin kuin murhaajat määräämättömäksi ajaksi vankilaan
Petteri Orpon (kok.) hallituksen aikeet sulkea entistä useampi vanki määräämättömäksi ajaksi vankilaan saavat osakseen voimakasta arvostelua.
Lausuntokierros niin kutsutusta varmuusvankeusuudistuksesta päättyi perjantaina. Hallituksen tarkoituksena on, että kaikkein vaarallisimpina pidettyjen vankien kohdalla vankeutta voitaisiin jatkaa niin pitkään kuin heidän arvioidaan edelleen olevan vaarallisia.
Nykyisin Suomessa pisin vankeusrangaistus on elinkautinen, josta voi päästä ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan 12 vuoden vankeuden jälkeen. Keskimäärin elinkautista istutaan noin 14 ja puoli vuotta.
Elinkautinen langetetaan aina murhasta ja voidaan langettaa myös esimerkiksi tietyistä sota-, maanpetos- ja terrorismirikoksista. Hallituksen ehdotuksessa määräämättömän pitkään vankeuteen voitaisiin tuomita myös esimerkiksi vakavaan seksuaali- tai väkivaltarikokseen syyllistynyt.
Monissa lausunnoissa nostetaan esiin erityisesti niitä ongelmia, joita liittyy vaarallisuus- ja väkivaltariskiarvioihin ja niiden luotettavuuteen.
Vaarallisuusarvio tehdään nykyisin mielentilatutkimuksen yhteydessä, kun halutaan selvittää, onko syytetty syytä tuomita yhdistelmärangaistukseen, jossa kokonaan vankeudessa istuttavaa tuomiota seuraa vielä vuoden valvonta-aika.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan vaarallisuusarvioiden tekemiseen käytettävät mittarit ovat kuitenkin epätarkkoja. THL antaa tuomioistuimille lausunnot vaarallisuusarvioista sekä mielentilatutkimuksista.
– Parhaimmilla mittareilla päästään noin 70 prosentin tarkkuuteen, luotettavuus laskee pitkää ajanjaksoa ennustettaessa. Vaarallisuusarvioita voidaankin pitää vain suuntaa antavina, eikä niitä tulisi käyttää yksinomaan perusteena merkittävässä päätöksenteossa, THL:n lausunnossa sanotaan.
Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori ja kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Krimon johtaja Kimmo Nuotio sanoo lausunnossaan, että väkivaltariskin arvio kertoo pikemminkin tilastollisesta riskistä kuin yksilöstä itsestään.
– Sen vuoksi vankeusrangaistus, joka olisi turvaamistoimen kaltainen, tulisi kohdistumaan toisinaan henkilöihin, jotka eivät todellisuudessa olisi tulleet tekemään sellaista vakavaa rikosta, jonka estämiseksi he ovat menettäneet vapautensa. Jälkeenpäin ei voida tietää, onko turvaamistoimenpiteen määrääminen ollut tarpeellista ja hyödyllistä vai ei, Nuotio kirjoittaa.
Nuotio kyseenalaistaa uudistuksen tarpeellisuuden. Hän korostaa, että kyseessä olisi merkittävä muutos, jota ei pidä tehdä kevyin perustein.
– Esimerkiksi kotimaisessa rikollisuuskehityksessä ei ole mitään sellaisia piirteitä tai kehityskulkuja, jotka sellaisenaan perustelisivat tällaista uudistusta — Lainuudistus vaatii siis tuekseen painavan yhteiskunnallisen tarpeen, eikä esimerkiksi hallitusohjelmakirjaus edusta sitä – se on ilmaus poliittisesta tahdosta.
Hallitus ehdottaa varmuusvankeusuudistuksen toteuttamiseen kahta vaihtoehtoista mallia. Ensimmäinen niistä kytkeytyy jo käytössä olevaan yhdistelmärangaistukseen, johon nykyään voidaan tuomita erityisen vaaralliseksi katsottu rikoksenuusija.
Hallituksen ensimmäisessä mallissa yhdistelmärangaistusta muutettaisiin niin, että sitä voitaisiin tarvittaessa jatkaa varmuusvankeutena, ja se voitaisiin määrätä myös ensikertalaisille ja alaikäisille. Toisessa mallissa varmuusvankeus olisi oma erillinen seuraamuksensa, johon tuomittaisiin jo tuomiota annettaessa.
Myös Helsingin hovioikeus ja Tuomariliitto sanovat lausunnoissaan, etteivät ne pidä kumpaakaan hallituksen malleista tarpeellisena.
Helsingin hovioikeus on se tuomioistuin, joka nykyisin käsittelee kaikki elinkautisvankien ehdonalaishakemukset. Kun elinkautisvanki hakee ehdonalaiseen, hänestä tehdään väkivaltariskiarvio.
Hovioikeuden mukaan rikoksentekijän vaarallisuus tulee nykyjärjestelmässä huomioiduksi riittävästi sekä yhdistelmärangaistuksessa että elinkautisvankien vapauttamisharkinnassa. Myös se katsoo, että uudistuksen keskeinen ongelma liittyy ihmisten tulevan vaarallisuuden ja väkivaltaisuuden ennustamiseen.
– Järjestelmää luotaessa olisikin tärkeää arvioida sitä, kuinka paljon tällaisia virheellisiä ratkaisuja voidaan yhteiskunnassamme sietää. Onko tavoitteena se, että vankeudessa pidetään varmuuden vuoksi ihmisiä, jotka eivät loppujen lopuksi tekisikään uusia vakavia rikoksia, eli hyväksytäänkö riski turhaan eristämisestä, kysytään hovioikeuden lausunnossa.
Tuomariliitto arvostelee myös uudistuksen aikataulua.
– Vaarallisiksi arvioiduille rikoksenuusijoille tarkoitettu (vuonna 2018 voimaan tullut) yhdistelmärangaistus on vielä varsin tuore uudistus järjestelmässämme, eikä valvonta-ajan toimivuudesta ole vielä kokemuksia. Näin ollen ei ole perusteltua lähteä muuttamaan samaa kohderyhmää koskevaa lainsäädäntöä, kun tällaiselle muutokselle ei ole esitetty sellaisia painavia yhteiskunnallisen tarpeen vaatimuksia, joita perusoikeuksien rajoittaminen edellyttää ja jotka olisivat ilmenneet yhdistelmärangaistuksen säätämisen jälkeen.
Lausunnonantajat karsastavat erityisesti varmuusvankeuden ulottamista alaikäisiin.
– Kansainvälinen tutkimus osoittaa vankilassaoloajan sosiaalisena kokemuksena, jolla saattaa olla jopa kriminogeenisiä eli yksilön uusimisriskiä lisääviä vaikutuksia. Nuorten kohdalla ehdottoman vankeuden käytön on huomattu altistavan suuremmalle uusimisen todennäköisyydelle juuri siinä rikosluokassa, josta he suorittavat ensimmäistä vankeusrangaistustaan, Rikoksettoman elämän tukisäätiö Rets kirjoittaa.
Oikeusministeriö arvioi, että varmuusvankeuden käyttöönoton vaikutus vankimäärään olisi pieni. Ministeriön arviomuistiossa sanotaan, että uudistus voisi mallista riippuen johtaa pidemmällä aikavälillä noin 10–40 vangin lisäykseen päivittäiseen vankimäärään.
Monet lausunnonantajat ovat kuitenkin huolissaan siitä, miten Rikosseuraamuslaitoksen resurssit riittäisivät uudistuksen vaatimiin lisätoimiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on linjannut, että varmuusvankeudessa vankeusaikaan pitää sisällyttää enemmän kuntouttavaa toimintaa kuin tavallisen vankeusrangaistuksen aikana.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Mikko Sarja huomauttaa, että vankiloilla on jo nyt vaikeuksia kuntouttavan toiminnan järjestämisessä.
– Kantelu- ja tarkastushavaintojen perusteella vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että vankiloissa erilaiset uusimisriskiin ja yhteiskuntaan sopeutumiseen vaikuttamaan pyrkivät tukitoimet ovat monien vankien kohdalla riittämättömiä tai jopa olemattomia, lausunnossa sanotaan.
Myös THL nostaa esiin arviomuistion kohdan, jossa todetaan, että vaarallisuutensa perusteella varmuusvankeuteen määrätylle on järjestettävä toimenpiteitä, jotka tähtäävät uusimisriskin vähentämiseen ja vapaudenmenetyksen lyhentämiseen.
– Epäselväksi jää, mitä nämä toimet ovat, missä ja miten niitä pystytään järjestämään? Wattu IV -vankiväestötutkimuksen mukaan vangeilla on muun muassa autismikirjon häiriöitä ja mielenterveys- ja päihdehäiriöitä, jotka osaltaan selittävät rikollista käyttäytymistä. Tällaisten häiriöiden hoitoon ja kuntoutukseen tulisi järjestää nykyistä parempia mahdollisuuksia, THL sanoo.
THL katsoo, että varmuusvankeusuudistusta perustellumpaa olisi kehittää jo olemassa olevia seuraamuksia ja erityisesti vankeuden jälkeistä aikaa. Se korostaa, että ratkaisujen tulisi perustua tutkittuun tietoon.
– Vaarallisuusarvioiden tai väkivaltariskiarvioiden lisääminen eivät itsessään lisää yhteiskunnan turvallisuutta pitkällä tähtäimellä. Vankilaeristys ja vankilassaoloajan pidentäminen eivät myöskään sellaisenaan paranna ketään, vaan tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä vaarallisiksi arvioitujen ihmisten vaarallisuuden poistamiseksi muun muassa kuntoutuksen keinoin. Tähän tarvitaan resursseja, joihin olisi syytä osoittaa varoja.
Professori Nuotio nostaa esiin myös määräämättömän pitkän vankeuden vaikutukset yksilön motivaatioon kuntoutua, kun vapautumisen ajankohtaa ei tiedä.
– Jos joku tuomitaan taposta kymmenen vuoden yhdistelmärangaistukseen, hän ei todellisuudessa tiedä vapautumispäiväänsä. Tällainen yhdistelmärangaistus muistuttaa varsin paljon elinkautista vankeutta. Vapautumisen ennakoimattomuus voi vaikuttaa heikentävästi pyrkimykseen kuntoutua yhdistelmärangaistuksen aikana.