Anttila: Pakolaistulva helpottuu, jos olot lähtömaissa rauhoittuvat
Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) muistuttaa, että pakolaisten tulo Eurooppaan vähenee, jos olot Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa rauhoittuvat.
Anttila puhui pakolaisista Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa Strasbourgissa keskiviikkona. Hän on Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja.
Anttila totesi, että Syyrian, Irakin ja Afganistanin konfliktien rauhanomainen ratkaisu on välttämätöntä pakolaisvirran pysäyttämiseksi ja kääntämiseksi takaisin.
– Jos tässä ei onnistuta, Eurooppaan tulee vielä miljoonia pakolaisia lisää.
Anttila edellytti, että eurooppalaisten valtioiden pitää pystyä myös lopettamaan ihmissalakuljettajien liiketoiminta ja kiristämään rajavalvontaa, koska nykyinen tilanne on poikkeuksellinen.
– Kun maahanmuuttoa ja rajoja ei valvota tarpeeksi, terroristit ovat soluttautuneet pakolaisten joukkoon. Pariisin terrori-iskuja johdettiin Brysselistä.
Anttila varoitti, että samanlaisia iskuja tullaan näkemään lisää, ellei nykyisenkaltaiseen hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen pystytä puuttumaan.
Anttila muistutti, että hädässä olevia pitää auttaa, mutta pelkästään paremman elintason takia tapahtuvaa muuttoliikettä ei ole syytä rohkaista.
– Suomeen saapui viime vuonna 34 000 turvapaikanhakijaa, joista seitsemänkymmentä prosenttia tuli Irakista. Yli 3 100 on jo palannut takaisin Irakiin vapaaehtoisesti, Anttila mainitsi.
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on koolla Ranskan Strasbourgissa 25.-29.1.2016.
Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö.
Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista.
Parlamentaariseen yleiskokoukseen osallistuu jäsenet ja varajäsenet yhteen laskien yli 700 kansanedustajaa eri maista.