Analyysi: Sote kestää perustuslakisyynin

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ei kompastu enää perustuslakiin, vaikka julkisuudessa onkin kilahtanut parin epäilevän tuomaan ääni.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) painottaa, että valiokunnan jäsen ei voi luvata etukäteen mitään.

– Uskon, että kokonaisuus on sovitettavissa perustuslain rajoihin, kun hallitus on huolellinen ja ottaa alusta asti huomioon perustuslain.

– Valiokuntaan ei voi nakata koepalloja tyyliin ”katsotaan, meneekö tämä läpi”.

Tölli korostaa, että perustuslakivaliokunta ottaa sote-lain myös tällä kertaa tosissaan.

Perustuslakivaliokunta arvioi vain valmiita lakiesityksiä. Eduskuntaan sote-laki on tulossa ensi syksynä.

Sote-uudistuksesta on vasta hallituksen peruslinjaus: julkinen terveydenhuolto kuntoon, rahoitus yksikanavaiseksi, palvelujen käyttöön valinnanvapautta ja tuotantoon monimuotoisuutta.

Monimuotoisuus tarkoittaa julkisen sektorin, yksityisten yritysten tai järjestöjen palvelutuotantoa valtiovallan asettamien laatu- ja kustannusrajojen puitteissa.

Valinnanvapauden muotoja hallituspuolueet värkkäsivät eestaas kuusi kuukautta. Ratkaisut syntyivät vasta, kun tuskastuneen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) niska alkoi punoittaa julmasti.

Ahtaalle joutunut kokoomus julisti valinnanvapauden voitokseen. Sipilä hymyili, että jokaisella hallituspuolueella on omat profiilikysymyksensä.

Valinnanvapaus kirjattiin keväällä hallitusohjelmaan. Keskustan puolueohjelmassa se oli ensi kerran 1986.

Keskustalaiset lisäävät mieluusti: Maakuntaitsehallinto on ollut maalaisliitto/keskustan ohjelmassa jo vuodesta 1962. Nyt se on toteutumassa.

Sote-ratkaisun juuret ovat pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa ja vuodessa 2005. Kaksi vuotta hallinnut Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallitus istui puoliväliriihessään.

Kolme valtiosihteeriä – Antti Mykkänen (kesk.), Pertti Rauhio (sd.) ja Stefan Wallin (r.) – saivat eväät esivalmistella kunta- ja peruspalvelu-uudistuksen. Työtä ohjasti alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.).

Tavoitteena oli eheä kuntarakenne ja palvelujen turvaaminen taloudellisesti.

Vuoden 2007 helmikuussa tuli voimaan laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (PARAS-hanke). Se oli voimassa vuoden 2012 loppuun.

Yhdistymisavustusten voimin kuntien määrä väheni yli sadalla. Hankkeen päättyessä Suomessa oli 336 kuntaa.

Vuoden 2011 vaaleissa valtaan tullut Jyrki Kataisen (kok.) sinipunahallitus halusi lisää kierroksia kuntien yhdistämiseen. Kiikarissa oli 70 kuntaa ja uskomuksena, että kaksitasoinen järjestelmä riittää: maakuntia ei tarvita valtion ja kuntien väliin.

Tahtipuikon sai Kataisen perintöprinsessaksi povattu kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.). Meno oli komeaa: selvitystehtäviä sateli, pakkoliitosuhkauksetkin leijuivat ilmassa, rahaa paloi. Mutta kuntamäärä ei lähtenytkään laskuun.

Kuntauudistuksen karille ajo pudotti Virkkusen kokoomuksen perintöprinsessan paikalta. Hän lähti europarlamenttiin.

Alexander Stubbin (kok.) hallitus sitoutui Kataisen ja opposition maaliskuussa 2014 tekemään sote-linjaukseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perus- ja erikoistason palvelujen yhdistämisellä piti leikata kustannusten kasvuvauhtia. Mallia hiottiin parlamentaarisessa valmisteluryhmässä.

Viime maaliskuussa perustuslakivaliokunta ampui hallituksen esityksen alas. Se katsoi, että viiden järjestämisalueen järjestelmä on perustuslain vastainen kansanvallan ja rahoituksen osalta.

Sote-järjestelyjen pohjana, kivijalkana, on nyt hallitusohjelman lupaama aluehallinnon remontti. Se selkeyttää valtion, alueiden ja kuntien työnjakoa.

Suomeenkin tulee nyt 3-portainen hallinto: valtio, maakunnat, kunnat.

Väliportaassa on 18 itsehallinnollista maakuntaa vaaleineen. Kolme niistä toteuttaa sote-palvelut naapurinsa kanssa, koska sote-alueita tulee 15.

Palveluiden järjestämistä ohjaavan päätöksen tekee maan hallitus.

Hallituksen sopima uudistus on tehty perustuslakivaliokunnan viime kevään nuoteilla.

Perustuslaki tunnistaa kuntia suuremmat hallintoalueet. Niiden itsehallinnosta voidaan säätää tavallisella lailla.

Oma kysymyksensä on rahoitus. Siirtymävaiheessa valtion rahoitus käynee. Jatkossa osa rahoitettaneen maakuntaverolla, jotta maakuntien valtuustoillakin on päätettävää.