Analyysi: Nyt taistellaan eurooppalaisten mielistä
Pariisin kadut täyttyvät nyt hiljaisuudesta ja surusta. Liki 130 henkeä vaatineiden silmittömien terroritekojen jäljet törröttävät kaupungissa kuin avoimet haavat, joiden todellisuutta on vielä vaikea uskoa.
Samaan aikaan muualla Euroopassa valaistaan julkisia rakennuksia trikolorin värein myötätunnon osoituksena Ranskalle. Niin tehtiin myös Helsingin Finladia-talolla sunnuntai-iltana.
Samaiset puna-valko-siniset värit ovat lauantaista lähtien sävyttäneet lukemattomien ihmisten Facebook-statuksia.
Niin kuin usein käy, suru yhdistää.
Lukemattomat eurooppalaiset vaikuttavat ainakin hetken ajan hengittävän samaan tahtiin: tällaista julmuutta me emme halua.
Vielä jää kuitenkin nähtäväksi, minkälaisia mielialoja terrori-iskut nostattavat pintaan seuraavien viikkojen aikana, kun alkujärkytys on ohitse ja suruaika Ranskassa on päättynyt.
Iskut tapahtuivat Euroopan näkökulmasta pahaan aikaan. Vanha maanosa on jakautuneempi kuin aikoihin.
Jakautumista ovat vauhdittaneet eurokriisi ja Britannian pyristelyt irti EU:sta. Samaan aikaan talouden ja väestövoiman valta on valunut sinne, missä ei uskota eurooppalaisten ylpeilemään demokratiaan.
Maanosaa repivät ristiriidat siitä, minne muutoksen keskellä olisi kuljettava. Eurooppa on kuin vanha herra, joka yrittää pitää kiinni arvokkaasta knallistaan, kun maailman kehityksen juna kiitää nopeasti ohitse.
Kaiken tämän keskellä Eurooppaan valuu ennennäkemätön pakolaistulva.
Se jakaa Eurooppaa kahtia paitsi valtiotasolla, myös valtioiden sisällä. Pyhimmät arvot Schengen-sopimusta myöten ovat joutuneet puntariin.
Siksi ei olekaan yllätys, että eurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa on jo ehditty nostaa tikunnokkaan Pariisin iskujen ensijärkytysten keskellä.
On selvää, ettei aihetta tulla myöskään ohittamaan tulevina viikkoina.
Iskujen kohdemaassa Ranskassa äärioikeistolainen puolue on tullut tunnetuksi maahanmuuton vastaisilla asenteillaan. Samanlaisia liikkeitä löytyy muistakin maista.
Miksipä nämä kriittiset äänet eivät vaatisi maahanmuuton tiukennusta nyt, kun terrori-iskujen tekijöidenkin taustalta tuntuu paljastuvan yhteyksiä Syyriaan ja turvapaikanhakija-mandaatilla Eurooppaan saapuneisiin.
Hyvä kysymys on kuitenkin se, että missä määrin tavalliset eurooppalaiset lähtevät syyttelyiden kierteeseen mukaan.
Tammikuisen Charlie Hebdo -iskun jälkeen eurooppalaiset jaksoivat julistaa seisovansa demokratian ja avoimuuden takana, alistumatta pelolle.
Mutta miten he jaksavat tehdä sen nyt? Onko terrori-iskujen silmittömyys ja julmuus murtanut ranskalaisten ja eurooppalaisten vahvuutta? Ja miten käy sitten, jos iskuja tulee lisää?
Nyt taistellaankin ihmisten mielistä.
Terroristit haluavat eurooppalaisten pelkäävän ja kääntyvän maahanmuuttajia vastaan. Se olisi kuitenkin alistumista ääri-ideologiselle pelottelulle.
Euroopan selviytymisen kannalta on valtavan tärkeää, että ihmiset jaksaisivat ylläpitää puhetta välittämisestä ja demokratiasta. Sillä ainakin osoittaisimme, ettemme aio alistua.
Se pitää muistaa, että hallitsemattoman maahanmuuton ongelmista pitää voida yhä puhua. Oleellista on, millä sävyllä sen teemme.
Tulenaran keskusteluaiheen puiminen on nyt entistä vaikeampaa.
On silti hyvin ymmärrettävää, että eurooppalaisten mieliä kalvaa nyt turvattomuuden tunne.
Maailman johtajat ovatkin vakuutelleet tekevän kaikkensa, että terrorismi saataisiin kuriin eikä vastaavaa enää tapahtuisi.
Suomen ulkoministeri Timo Soini sanoi lauantaina uskovansa, että demokratia voittaa, koska se on voittanut aina ennenkin.
Niin olisi suotavaa käydä monen muunkin mielestä. Eurooppalaisilta kysytään kuitenkin nyt poikkeuksellista suoraselkäisyyttä kovassa tuulessa.