Amerikkalaiskoulujen uudet ravintosuositukset hylkäävät Obaman terveyslinjan – tarjolle enemmän pikaruokaa, vähemmän hedelmiä ja vihanneksia

Yhdysvallat

Yhdysvaltain maatalousministeriö on pannut uuteen uskoon maan entisen ensimmäisen naisen Michelle Obaman laatimat aikaisempaa terveellisemmät kouluruokasuositukset.

Presidentti Barack Obaman valtakaudella kouluissa tarjottaville aamiaisille ja lounaille asetettiin uusia ravitsemuskriteereitä. Nykyisen presidentin Donald Trumpin hallinto ei kanna samalla tavalla huolta koululaisten syömisistä.

Asiasta kertoo muun muassa The Washington Post .

Lehden mukaan Yhdysvaltain ruoka- ja ravitsemusviranomainen (FNS) ilmoitti perjantaina, että uusien säädösten mukaan koulut voivat jatkossa vähentää vihannesten ja hedelmien tarjontaa.

Sen sijaan koulut saavat myydä aikaisempaa enemmän pitsaa, hampurilaisia ja ranskanperunoita.

FNS vastaa lähes 30 miljoonan koululaisen ravitsemuksesta.